Ohi on, ohi on tämä farssimme!

Ihmeiden aika ei ole ohi! Sain graduni ihan oikeasti valmiiksi, ja jopa etuajassa!

Tapasin ohjaajani viikko sitten (30.11.) ja sain graduni takaisin esitarkastuksesta. Herr Professor ei ole suoranaisesti mitään ylistyksen sanoja latelevaa tyyppiä, joten täytyy aina vähän yrittää tulkita että ollaanko menossa metsään vai metsän vierestä. Kommentoi kuitenkin, että ”nythän tässä on sitä mistä viimeksi puhuttiin, eli sitä omaa”, minkä tulkitsin olevan hyvä asia. Minun ei kuulemma myöskään kannattanut säikähtää merkintöjä, vaan ne olivat enemmänkin nyanssien viilailua eikä mitään isoja muutoksia. Huh.

Metodia (eli polkuriippuvuutta) olisi saanut tuoda vieläkin selkeämmin esille, proffa mainitsi että nykyään on kuuminta hottia painottaa vähittäistä ja hienovaraisempaa muutosta. En kuitenkaan ehdi kirjoittaa koko tekstiä uudestaan, kun oma näkökulmani on ennemminkin ollut niiden kontingenttien tapahtumien ja kriittisten käännekohtien tunnistamisessa ja esiin tuomisessa. Ilmeisesti ihan kelvollinen ratkaisu oli, että ilmaisen johdannossa selvemmin ottaneeni juuri tämän tavoitteekseni.

Tällä viikolla aloin sitten käydä ohjaajan (käsittämättömällä käsialalla kirjoitettuja) kommentteja läpi. Johdanto on ihan selvästi se minun Akilleen kantapääni, voi itku sentään... Melkein iski jo epätoivo sen kanssa jumpatessa. Koko ajan nousee esille jotain, mitä mun pitäisi muotoilla eri tavalla tai ympätä mukaan vielä yksi näkökulma tai jotain muuta, mihin menee aikaa ja hermoja. Vähän hirvitti, että vielä tässä vaiheessa pitää ruveta etsimään vielä lisää lähteitä (kirjallisuusluetteloni on kuudetta sivua pitkä), mutta onneksi olen näköjään jo harjaantunut aika hyväksi rusinat pullasta -lukijaksi, eikä siihen sitten kuitenkaan mennyt ihan hirveästi aikaa.

Muut kommentit tosiaan olivat proffan lupauksen mukaan lähinnä nyanssien hiomista tai teknistä viilausta (tyyliin ”lisää arkiston nimi aina arkistoviitteen perään”), ja loppugradun läpi käyminen sujui hämmästyttävän sutjakasti. Päätin siis palauttaa gradun jo perjantaina, eli eilen. Olisin varmasti voinut vielä lukea sitä läpi ja varsinkin yrittää vielä tiivistää ilmaisua paikoitellen (siitä tuli nyt 126-sivuinen, eli olisi ollut hyvä saada sivuja pois), mutta jotenkin vaan iski sellainen ”tämä on nyt tässä” -fiilis. En varsinaisesti lukenut sitä edes kokonaisuutena kunnolla läpi, selasin vain läpi että näyttää jotenkin järkevältä – ei siinä nyt VOI olla enää mitään ihan hirvittäviä, arvosanaan vaikuttavia mokia. Näin ainakin haluan uskoa. Mitään isompia muutoksia en enää olisi jaksanut tai ehtinyt tehdä, joten se sai luvan olla sillä hyvä.

Kävin siis eilen vielä Eduskunnan kirjastolla tsekkaamassa yhden komiteanmietinnön sivunumerot. Sen tehtyäni tallensin tiedoston pdf:nä ja eikun tuuppaamaan Heldaan. Täytyy myöntää, että vaikka muuten olin jopa yllättävän seesteinen koko eilisen päivän, Heldaan lataamisen aikana sydän jyskytti ja posket punotti. The point of no return.

Siitä sitten Aleksandriaan tulostamaan, mitä varten olin vielä erikseen pyytänyt korotusta tulostuskiintiöön. Mutta kas vain, tulostaminen sujui täysin ongelmitta. Gradu pitää siis jättää paperisena kopiona, kahtena kappaleena. Kumpikin meni kuin vettä vain. Kiitos, gradujumalat. Sitten vain gradutulosteet kainalossa opintotoimistoon, ja sinne jäivät.

Koko kotimatkan ja aika kauan aikaa sen jälkeenkin hymyilin kuin idiootti (myönnetään, hymyilen nytkin). Ei kyllä merkkiäkään mistään tyhjyydestä tai apeudesta, on vain tosi voittajaolo, kaikkensa antanut fiilis – jos ei tämä riitä niin ei voi mitään. Pakko kyllä lausua kiitoksen sanat Pauli Kettuselle vaativasta, mutta hyvästä ohjauksesta. Toiset kiitokset lähtevät Jussi Vauhkoselle, jonka kannustavat kommentit olivat todella arvokas motivaatiobuusti. I did it! Vähän outoa kyllä, kun nyt ei olekaan mitään, mitä olisi pakko tehdä kaiket viikonloput – voi tehdä ihan mitä haluaa. Miellyttävää vaihtelua.

Tiistaina oli mun osalta viimeinen graduseminaari-istunto, eli nämä opinnot olivat sitten tässä. Nyt vain graduarvostelua jännäämään ja pää edellä byrokratian rattaisiin! Tammi- tai helmikuussa olen sitten VTM. Ja toukokuussa pitäisi varmaan sitten jättää hakemus jatko-opiskelijaksi, pitää siis alkaa miettiä tutkimussuunnitelmaa... :)

En vielä jätä tätä blogia, vaan raportoin gradun loppuprosessistakin. 16.1.2013 saan arvostelun nähtäville, palaan viimeistään silloin itkemään/iloitsemaan tänne. Ja on minulla vielä joitakin arkistojen aarteita jemmassa...

Arkistojen aarteita, osa 3

Noniin, arkistojen aarteiden aika taas!

Tällä kertaa ajattelin poimia esille joitakin helmiä eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista. Ne ovat nimittäin olleet välistä sangen huvittavaa luettavaa (no, ainakin mun mielestä), kun ennen wanhaan mentiin melkeinpä suoran vittuilun asteelle tai käytettiin muuten vaan teatraalisia puheenvuoroja.

Esimerkiksi kokoomuksen edustaja Edwin Linkomies, sittemmin pääministeri, sivalteli oikealle ja vasemmalle vuoden 1937 kansaneläkelain käsittelyissä:

”Ed. Sillanpään [SDP] lausunnon johdosta haluaisin kaikella kohteliaisuudella sanoa, että se oli hyvin kauniisti sopusoinnussa vanhojen sosialististen periaatteiden kanssa. Sosialistisen kannan mukaisesti ei varsinkaan oikeistoporvaria saa koskaan kiittää siitä, mitä hän antaa, vaan häneltä pitää vaatia vielä enemmän.”

”Ed. Sergelius [Ruotsalainen vasemmisto/RKP] ei osoittautunut, tehdessään äsken erään huimaavan muutosehdotuksen, miksikään kansaneläkelain erikoistuntijaksi. Vielä vähemmän hän osoittautui latinankielen taitoiseksi esittäessään muka minun noudattamani ohjeena ’iurare in verba magistri’. ’Iurare’, hyvä edustaja Sergelius, ei merkitse ’tuomita’, vaan se merkitsee ’vannoa’. Se ei merkitse ’döma’ vaan ’svära’. Toivottavasti ed. Sergelius tämän jälkeen muistaa, mitä merkitsee ’iurare in verba magistri’.”

”Minä myönnän, että ed. Kaakisen [ML] väitteitä ei oikeastaan voi kumota, sillä ne eivät ole väitteitä, vaan fraaseja.”

Vuoden 1956 kansaneläkeuudistuksen käsittelyssä sosiaalidemokraatit alkoivat turhautua asian käsittelyn hitauteen ja sanoutuivat sen osalta irti vastuusta: ”[S]iitä eivät ainakaan sosiaalidemokraatit ole vastuussa, niin että moni vanhus ehti mennä todelliseen ’maalaisliittoon’, ennen kuin on minkäänlaisia korotuksia päässyt nauttimaan.”

Uudistus saatiin kuin saatiikin toteutettua, mutta lopputulos ei tyydyttänyt kaikkia: ”Kun nyt katselee sitä tulosta, johon kansaneläkelain uudistuksessa on päästy, tulee pakostakin mieleen vanha klassillinen lausuma: ’Vuoret järisivät synnytystuskissaan ja syntyi pieni hiiri’ – valitettavasti lisäksi hiukan epämuotoinen hiiri.”

Vuoden 1963 sairausvakuutuslakia käsitellessä maalaisliiton edustaja osoitti jo niin postmodernia otetta, että queer-feministitkin olisivat olleet tyytyväisiä: ”Yksi kohta, lain 21 §, minua on erikoisesti kiinnostanut. Siellä puhutaan ’naispuolisesta synnyttäjästä’. Minusta tämä on ennenaikainen sanontatapa, sillä näkymät eivät tällä hetkellä vielä osoita sitä, että vanha sanonta ’kun kovalle ottaa, niin koiraskin poikii’ voisi toteutua. Hallituksen lienee kuitenkin syytä tarkkaan seurata tilannetta, ja jos tilanne muuttuu sellaiseksi, että lain tämä kohta on korjattava, se pitäisi viipymättä tehdä, sillä ei pitäisi enää nostattaa vanhoja sukupuolten välisiä taisteluja.”

Gradu lähetetty esitarkastukseen!

Huhhuh, selviydyin kuin selviydyinkin tästä mielipuolisesta urakasta! On kyllä ollut aivan tautisen pitkä viikonloppu, vähän vähemmän viihteellisellä tavalla.

Mutta lopussa kiitos seisoo, lähetin pro_gradu.pdf:n äsken proffalle. Nyt sitten sormet ja varpaat ristiin, että ei tule mitään aivan massiivisia muutosehdotuksia. Juuri nyt fiilis on hyvä, olen kyllä tekeleeseen tyytyväinen. Löysin itse asiassa aika paljonkin omaa tai uutta sanottavaa, ja nyt tajuan, miten hirvittävä raakile tuo mun edellinen versioni oli! Huhhuh, miten saatoin edes kuvitella sen olevan lähelläkään valmista? Silloin en tietysti vielä tiennyt, että arkistoista löytyisi vielä kaikkea mehukasta, mutta silti. No, oppia ikä kaikki!

On kyllä ollut hauska huomata, miten uskallan jo paljon rohkeammin tehdä omia tulkintoja ja johtopäätöksiä. Luulen, että ne matkan varrella saadut pari rohkaisevaa kommenttia ovat olleet ratkaisevia sen osalta. Toivottavasti en vain ole mennyt liian pitkälle johtopäätöksissäni... En kuitenkaan usko. Kohtahan sen sitten näkee.

Ylipitkä tuo kyllä on vieläkin, nyt 128 sivua... :D Pitää toivoa, että meillä tosiaan ei ole mitään kauhean tiukkoja ylärajoja.

Mutta HUHHUH, mikä viikonloppu. Vielä aamulla olin:

Nyt olen:

(täältä)

Ilmoittautuminen pro gradu -tutkielman jättöön, Muu opetustapahtuma               10.12.12
Ilmoittautuminen lisätty

*hyperventiloimis*

Strömsö: N/A

Olen saanut muutamaankin otteeseen kuulla, etten vaikuta stressaantuneelta, vaikka deadline on näin lähellä. Pääasiassa en ole ollutkaan kauhean stressaantunut ainakaan niin, että vanne kiristäisi päätä jatkuvasti. Sen kyllä olen huomannut, että viime viikkoina ärsytyskynnykseni on kyllä ollut naurettavan matala... Mutta pääosin olen kuitenkin ollut ihan perushyvällä tuulella.

Mutta aargh Murphy, minkä teit! Kuten vähän aikaa sitten mainitsin, 19.11. pitää jättää gradu esitarkastukseen, eli ensi maanantaina. Vielä viime perjantaina olin ihan hyvin aikataulussa: viikonlopun aikana oli tarkoitus kirjoittaa viimeinen tutkimusluku loppuun ja raapustaa johtopäätökset, ja nyt tällä viikolla oli tarkoitus käydä maanantaina töiden jälkeen eduskunnan kirjastossa tarkistamassa joitakin yksityiskohtia, viikonlopun aioin pyhittää oikoluvulle ja viimeistelylle.

Meni kyllä ihan reisille koko homma. Viime lauantaina prokrastinoin osin hoitamalla arkisia käytännön juttuja (mm. korjasin romahtaneen vaatekaappini ehtaan MacGyver-tyyliin) ja sain ihan vähän tehtyä, ilta meni pikkujouluissa joihin ajattelin olevan aikaa. No olisi ollut joo, ellen olisi tullut ihan kunnolla kipeäksi niin, että olin kirjaimellisesti vuoteen omana lauantai-illasta maanantaiaamuun. Maanantaina ei ollut mitään toivoa, että olisin päässyt kirjastoon, kun en päässyt edes kauppaan asti. Tiistai-iltana viimein olin sen verran hengissä taas, että pystyin omistautumaan gradulle pari tuntia.

Kahdesta esitarkastusta edeltävästä viikonlopusta toinen siis jäi gradun osalta oikeastaan kokonaan väliin. Tosi kiva, miksi juuri nyt kun ei todellakaan olisi siihen varaa?! Mulla on nyt edelleen se vika tutkimusluku osin kirjoittamatta, samoin johtopäätökset kokonaan, ja siellä kirjastossakaan en ole päässyt käymään. Kahden viikonlopun hommat pitäisi siis hoitaa yhden viikonlopun aikana. Fuuuuuuuuuuuck.

Tunnelmani juuri nyt:

No, tämä nyt ei onneksi ole se ihan oikea jättö vielä vaan ehdin vielä viilata gradua maanantain jälkeenkin. Nyt vedän syvään henkeä, syön lounaani loppuun ja jatkan töiden tekemistä. Ommmmmmmmmmm.

Arkistojen aarteita, osa 2

Jos joku on yhä sitä mieltä, että historia on kuivaa ja tylsää, yritän vielä kääntää tällaisen ruojan päätä poimimalla muutamia helmiä arkistoista tai muualta gradunteon varrelta. (Facebookissa jo julkaisemiani, sori FB-kamut.)

Voin ihan kaikelle kansalle julistaa, että Suomen historian kaksi inhokkihahmoani ovat 1) Kekkonen 2) Mannerheim. Tämä tosin ei tule yllätyksenä kenellekään, joka minua vähänkään tuntee ja/tai on lukuisia Kekkos-ragejani kuunnellut. Seurassani ei kannata mainita noottikriisiä eikä Zavidovon vuotoa, koska tällöin on suurena vaarana, että alan hallitsemattomasti purkaa suureen ääneen pohjatonta Kekkos-antipatiaani.

Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että oli ihan kutkuttavaa lukea eduskuntaryhmien pöytäkirjoista ”reaaliaikaisesti” noottikriisin etenemistä ja sen ihmettelyä. Tai eihän se tietenkään noottikriisin nimellä silloin kulkenut, vaan puhuttiin yksinkertaisesti ”Neuvostoliiton nootista”. Ainakin jo tuolloin SDP:ssä asiaan suhtauduttiin melkoisella epäilyksellä. Mutta nyt kyllä painan jarrua, etten pääse vauhtiin. Asiaan!

Vahingoniloinen sieluni on hykerrellyt, kun tässä matkan varrella on noussut esille joitakin Kekkosta vähemmän imartelevia otteita. Tai muuten vaan Kekkoseen liittyviä huvittavia juttuja. Omistan tämän postauksen niille! (Mannerheimilta olen luojan kiitos välttynyt.)

Disclaimer (taas): olen irrottanut osan näistä helmistä aivan röyhkeästi kontekstistaan, koska huumori. Osa on ihan minusta riippumatonta tahatonta komiikkaa.

SDP:n eduskuntaryhmän vuoden 1953 pöytäkirjojen liitteenä löytyi hurmaavan teatraalinen muistio. ”Itse teossa vain muutamat härkäpäisimmät työnantajain edustajat sekä tri Kekkosen sisärengas maalaisliitossa enää roikkuvat kiinni siinä narussa, joka oli tarkoitettu sosialidemokraattien poliittiseksi hirttosilmukaksi, mutta joka nyt on lahoamassa käyttökelvottomaksi narunpätkäksi hallituspuolueille siihen lauttaan, joka voisi kuljettaa heidät haaksirikkoutuneesta K-laivasta mantereelle.”

Ennen vanhaan presidentinvaalitkin oli mielenkiintoisempia! Jyrki Smolander kirjoittaa, että vuoden 1956 presidentinvaaleissa kokoomuksella oli oma Kekkosen vastainen propagandakampanja, jonka mukaan Kekkonen tuli esittää ”juopottelevana hotellitappelijana, kielitaidottomana nurkkakuntapoliitikkona ja hysteerisenä pyrkyrinä.” (Lihavointi kirjoittajan.)

Lempparini on kuitenkin tämä ote SDP:n eduskuntaryhmän pöytäkirjoista marraskuulta 1955: ”Pääministeri Kekkosen kanssa asiasta keskusteltuamme hän kuitenkin ilmoitti, että maalaisliittoa ei kiinnosta asioiden kulku eduskunnassa.” Kekkonen, tuo Suomen tasavallan suurmies ja demokratian airut <3

Näitä helmiä riittää vielä, mutta jääkööt seuraavaan kertaan. Omistinhan tämän postauksen suuresti ihailemalleni UKK:lle.

Naputi naputi

Hupsis, yli kuukausi ehti vierähtää edellisestä kirjoituksesta. No, itse työ kuitenkin on edennyt! Hyvä niin, sillä seuraava DL on kahden viikon päässä, nimittäin gradun esitarkastus. Meillä siis systeemi menee niin, että kolme viikkoa ennen varsinaista jättöä gradu jätetään ohjaajalle esitarkastukseen. Ohjaaja lukee työn läpi ja esittää korjausehdotuksia, ja sen jälkeen opiskelijalla on n. viikko aikaa tehdä tarvittavat korjaukset. Itse jättö on sitten 10.12. Iik!

Vaikka aiemmin itkin proffan masentavia merkintöjä ja sitä, että tämä projekti vielä jatkuukin, niin onneksi proffa potki minut takaisin arkistoon työtä jatkamaan! Eduskuntaryhmien pöytäkirjoista ja puolueiden arkistoista on kyllä löytynyt todella mielenkiintoisia juttuja (ihan graduun liittyviäkin eikä vain asiaan liittymättömiä kuriositeetteja) ja olen kirjoittanut joitakin lukuja aika uusiksi. Sain vähän yllättäen ja sattumalta eräältä "ulkopuoliselta" (so. ei ohjaajaltani) kaiken lisäksi todella hyvää ja myös rakentavaa palautetta, mikä buustasi motivaatiota ja myös itsevarmuutta tosi paljon. Näin keltanokkana on pääsääntöisesti koko ajan todella epävarma olo omien tulkintojen ja ylipäätään KAIKEN kanssa, että tuollainen rohkaiseva ja kannustava kommentti todella tuli tarpeeseen!

Tällä hetkellä fiilis on siis hyvä. Aika uupunut, mutta hyvä. Ei ole ihan hirveästi hommaa enää jäljelläkään: viimeistä tutkimuslukua pitää täydentää (tai kirjoittaa uusiksi, luulen että se on helpompaa) ja johtopäätösluku menee uusiksi, minkä varmaan saan nyt tulevana viikonloppuna tehtyä. Sitten pitää vielä tarkistaa joitakin yksityiskohtia (päivämääriä, sivunumeroita ym.), mutta siihen ei montaa tuntia tuhrautune, sen voin tarvittaessa tehdä sillä välin, kun työ on esitarkastuksessa. Ihan hyvin aikataulussa ollaan siis.

Yksi seikka mua kyllä hirvittää, nimittäin gradun pituus. Eräs proffistamme totesi, että meillä ei ole ylärajaa, alaraja on 80 sivua (valtsikan yleisten ohjeiden mukaan ohjepituus on 60–80 sivua, mutta ei yli 120 sivua). Olen raakannut ei-täysin-tarpeellista tekstiä todella rankalla kädellä ja heivasin jopa yhden kokonaisen luvun pois, mutta silti vaikuttaa siltä, että gradusta tulee n. 130-sivuinen... :X Osa sivuista kyllä ovat melkein tyhjiä, sillä uusi luku alkaa aina uudelta sivulta. Pitäisi siis varmaan yrittää kikkailla kustakin luvusta muutama rivi pois, niin saisi pituudesta pois muutaman sivun. Tietysti jos ylärajaa ei tosiaan ole niin ei se ehkä ole niin vakavaa, mutta pitää nyt vielä varmistaa tämä asia.

Mutta tosiaan, yleisfiilis on hyvä! Tuntuu kyllä jotenkin aivan absurdilta ajatukselta, että kuukauden kuluttua tämä kaikki on tosiaan fini loppu slut. Ehkä on parempi, etten ajattele sitä liikaa vaan esimerkiksi saatan päätökseen keskeneräiset jutut, jotta tuo absurdi ajatus varmasti myös konkretisoituu.

Arkistojen aarteita, osa 1

Kuten tuossa edellisessä postauksessa mainitsin, arkistojen uumenista (ja joskus ihan tutkimuskirjallisuudesta) on kyllä löytynyt aivan mahtavia ylläreitä, jotka eivät aina suoranaisesti liity graduun. Toistaiseksi olen kirjoitellut niistä lähinnä Facebookiin, mutta ajattelin laittaa niitä tänne blogiinkin.

Disclaimer: olen irrottanut osan näistä helmistä aivan röyhkeästi kontekstistaan, koska huumori. Osa on ihan minusta riippumatonta tahatonta komiikkaa.

Ote vuoden 1936 valtiopäivien asialistasta: "Vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus: – Ks. Väkijuomat"

Olli Kangas (muistaakseni, pitää vielä tarkistaa tämä) kirjoittaa Suomen eläkepolitiikan historiasta: ”Periaatteessa Suomen eläkepolitiikan historia on hyvin pitkä [...] – ättestupa, jossa vanhukset syöstiin alas kalliojyrkänteeltä, oli ikiaikainen pohjoismainen keksintö.”

Vuonna 1929 maalaisliiton eduskuntaryhmän asialistalta löytyi tärkeä aihe: ”Kysymys hallitukselle: onko ooppera joutunut juutalaisten käsiin”

Nykyään kohkataan kovasti SOK:n saatanuudesta. SDP:n eduskuntaryhmän pöytäkirjat paljastavat, että jotkin asiat säilyvät muuttumattomina vuosikymmenestä toiseen (käsittelyssä osuuskuntien verohelpotukset): ”[J]os olisi kyseessä yksinomaan edistysmielinen osuuskauppaliike, voitaisiin laajennetut verohelpoitukset myöntää, mutta kun helpoituksista suurin hyöty lankeaisi n.s. S.O.K:laisille liikkeille ja muille kapitalistien omistamille laitoksille, vieläpä senkautta kävisi mahdolliseksi keinotekoinen verojen kiertäminen, on suurempaa verohelpoitusta vastustettava.”

Sen sijaan nykypäivän poliitikot voisivat kyllä välillä ottaa mallia entisaikojen kollegoidensa harkitsevuudesta. Vuonna 1927, jolloin Väinö Tannerin sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus oli vallassa, kirjattiin SDP:n eduskuntaryhmän pöytäkirjaan: ”Seppälä ilmoitti, että hän oli vastustanut hallitukseen menemistä tyhmyyksien pelossa.” Pätevä pelko, sano.

Näitä riittää vielä, mutta jääkööt nyt vielä ensi kertaan.

Huh vuoristorataa!

Huhhuh, harvan asian kanssa tulee seilattua emotionaalisesti niin laidasta laitaan kuin tämän gradun kanssa!

Olen ollut todella ahdistunut sekä siitä, että aika loppuu kesken, että siitä, että En Vaan Osaa. 19.11. gradun pitäisi ihan-ihan oikeasti olla jo käytännössä jättövalmis, koska silloin se pitää jättää esitarkastukseen. Teen tosiaan nelipäiväistä työviikkoa, joten mitenkään hirveästi aikaa ei pysty gradulle viikossa uhraamaan. Muu elämä on vähän niin kuin peruttu nyt joksikin aikaa.

Olen myös käynyt läpi proffan merkintöjä, jotka olivat kyllä paikoin todella lannistavia. Ensimmäisen varsinaisen tutkimusluvun toisella aukeamalla oli merkintä ”mitä uutta tämä tarjoaa suhteessa aiempaan tutkimukseen?” (tai jotain sen suuntaista) – pitäisikö mun ihan oikeasti gradussa heti ensimmäisestä sivusta alkaen ja kannesta kanteen tarjota 100 % uutta tietoa?! Mietin puolivakavissani, että heittäisin pyyhkeen kehään, koska ei vaan rahkeet riitä tuollaiseen vaatimustasoon. Vähintäänkin olen haudannut haaveet jatko-opinnoista jo moneen otteeseen.

Mutta paistaa se päivä risukasaankin. Arkistoilla (Keskustan ja maaseudun arkisto & Työväen arkisto) on kyllä työ sujunut paljon nopeammin kuin ajattelin, ja materiaalin seasta on itse asiassa paljastunut sellaisia juttuja, joita ei ihan oikeastikaan ole aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa tuotu esille ollenkaan tai juurikaan. Lisäksi arkistojen seasta on löytynyt melkoisia tähän tutkimukseen liittymättömiä helmiä, teen niistä seuraavaksi oman postauksen.

Toissapäivänä oli graduseminaarin istunto, jonka aikana käsiteltiin myös mun seminaarityötä. Tarkoituksena siis on, että semmalaiset valitsevat seminaarityökseen yhden enemmän tai vähemmän lopullisessa kuosissa olevan luvun gradusta. Valkkasin itse ensimmäisen varsinaisen tutkimusluvun, jossa käsittelen sairausvakuutuksen ja vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuksen mittelöä 1920-luvulla.

Ihan täydellinen istunto! Opponointi oli todella positiivinen ja toivoa valava, ja sen lisäksi sain paljon todella hyviä rakentavia parannusehdotuksia – sellaisia, että ne tuntuvat oikeasti mahdollisilta toteuttaa, eli ei liian isoja mutta kuitenkin tarpeellisia ja hyödyllisiä. Professorikaan ei ollut kovin tyrmäävä, vaan melkein jopa kannustava ja antoi hyviä vinkkejä. (Tai sitten ei vain kehdannut muiden läsnä ollessa tylyttää maanrakoon, voi olla… Aina välillä tuntuu, että on kirous, että ohjaaja tutkii täysin samaa alaa kuin itse. Ei kyllä jää mikään puute ja virhe huomaamatta!)

Nyt fiilis on taas paljon innostuneempi ja toiveikkaampi, homma ei tunnu ollenkaan niin mahdottomalta kuin vielä viikko sitten. Oikein odotan viikonloppua, että pääsen taas jumppaamaan gradua! Tuo edellinen virke saattoi olla säälittävintä, mitä näppikseltäni on kuunaan päässyt, mutta minkäs teet. Inspis on inspis! Kyllä tästä vielä kunnialla selvitään :)

 

Mua kyllä ehkä nyt vähän masensi, että tänne blogiin on löydetty hakusanoilla ”huono gradu läpi”, ”gradun palautus pelottaa”, ”huonoin gradu”, ”turha gradu”, ”en jaksanut edes tarkistaa graduani”, ”gradu epäily”, ”kuinka työläs gradu oikeasti on” :D :(

Vielä jatkuu...

Tajusinpa juuri, etten ole muistanut päivittää tänne kuulumisia.

Niinhän siinä sitten kävi, etten ihan vielä tästä savotasta päässytkään. Kävin viime kuussa proffalla, joka meinasi, että minun kannattaisi vielä työstää gradua enemmän kohti uutta tietoa tarjoava tutkimusta. Aineksia siinä periaatteessa on jo, mutta täytyisi nostaa esille selkeämmin. Lisäksi proffa ohjeisti tiivistämään kontekstia käsitteleviä osioita (apua, olen universumin huonoin tiivistäjä) ja hop hop arkistoihin hakemaan lisää puolueiden omaa matskua.

Gnäää, olin jo asennoitunut siihen, että olen melkein jo päässyt koko urakasta. Periaatteessa varmaan olisin voinut jättää sen kutakuinkin sellaisenaan, ja mitä noita arvosteluperusteita vilkaisin, varmaan saanut ihan ok arvosanan. Mutta kaipa sitten nyt vielä teen version kaksi, kun kerran proffa siihen suuntaan työntää ja gradusemma II:ssakin jo istun.

Ajatus siitä, että tekisi oikeasti gradusta hyvän ja ehkä jopa oikean tutkimuksen, on tietysti kutkuttava. On vaan suoraan sanottuna aikamoinen motivaationpuutos ja aloittamisen vaikeus. Ehkä isoin ongelma on se, etten tiedä mistä keksisin aikaa ja energiaa tähän, sillä olen jo melkein täysipäiväisesti töissä (tai no, käytännössä täysipäiväisesti). En oikeasti jaksaisi nyt repiä itsestäni irti mitään seitsemän päivää viikossa puurtavaa superihmistä, mutta ei tässä taida muu auttaa. Ja sitten tietysti se, että arkistot ovat auki vain arkisin n. 6 h/päivä, ei myöskään tee tästä hommasta kauhean helposti työn oheen sovitettavaa.

No, 27.9. pitää palauttaa gradusemmaa varten yksi jättövalmiissa kunnossa oleva luku, joten jostain sitä aikaa ja energiaa on revittävä ennen sitä. Voisin vaikka aloittaa käymällä läpi proffan merkinnät, joihin en ole vielä uskaltanut/jaksanut koskeakaan.

Tunnelmani:

(Jotenkin tuplaten ironista, että tuo kuva löytyi joltain Special needs /
"has your child been identified as a gifted student?" -sivulta. Hah.)

Vali vali.