Ohi on, ohi on tämä farssimme!

Ihmeiden aika ei ole ohi! Sain graduni ihan oikeasti valmiiksi, ja jopa etuajassa!

Tapasin ohjaajani viikko sitten (30.11.) ja sain graduni takaisin esitarkastuksesta. Herr Professor ei ole suoranaisesti mitään ylistyksen sanoja latelevaa tyyppiä, joten täytyy aina vähän yrittää tulkita että ollaanko menossa metsään vai metsän vierestä. Kommentoi kuitenkin, että ”nythän tässä on sitä mistä viimeksi puhuttiin, eli sitä omaa”, minkä tulkitsin olevan hyvä asia. Minun ei kuulemma myöskään kannattanut säikähtää merkintöjä, vaan ne olivat enemmänkin nyanssien viilailua eikä mitään isoja muutoksia. Huh.

Metodia (eli polkuriippuvuutta) olisi saanut tuoda vieläkin selkeämmin esille, proffa mainitsi että nykyään on kuuminta hottia painottaa vähittäistä ja hienovaraisempaa muutosta. En kuitenkaan ehdi kirjoittaa koko tekstiä uudestaan, kun oma näkökulmani on ennemminkin ollut niiden kontingenttien tapahtumien ja kriittisten käännekohtien tunnistamisessa ja esiin tuomisessa. Ilmeisesti ihan kelvollinen ratkaisu oli, että ilmaisen johdannossa selvemmin ottaneeni juuri tämän tavoitteekseni.

Tällä viikolla aloin sitten käydä ohjaajan (käsittämättömällä käsialalla kirjoitettuja) kommentteja läpi. Johdanto on ihan selvästi se minun Akilleen kantapääni, voi itku sentään... Melkein iski jo epätoivo sen kanssa jumpatessa. Koko ajan nousee esille jotain, mitä mun pitäisi muotoilla eri tavalla tai ympätä mukaan vielä yksi näkökulma tai jotain muuta, mihin menee aikaa ja hermoja. Vähän hirvitti, että vielä tässä vaiheessa pitää ruveta etsimään vielä lisää lähteitä (kirjallisuusluetteloni on kuudetta sivua pitkä), mutta onneksi olen näköjään jo harjaantunut aika hyväksi rusinat pullasta -lukijaksi, eikä siihen sitten kuitenkaan mennyt ihan hirveästi aikaa.

Muut kommentit tosiaan olivat proffan lupauksen mukaan lähinnä nyanssien hiomista tai teknistä viilausta (tyyliin ”lisää arkiston nimi aina arkistoviitteen perään”), ja loppugradun läpi käyminen sujui hämmästyttävän sutjakasti. Päätin siis palauttaa gradun jo perjantaina, eli eilen. Olisin varmasti voinut vielä lukea sitä läpi ja varsinkin yrittää vielä tiivistää ilmaisua paikoitellen (siitä tuli nyt 126-sivuinen, eli olisi ollut hyvä saada sivuja pois), mutta jotenkin vaan iski sellainen ”tämä on nyt tässä” -fiilis. En varsinaisesti lukenut sitä edes kokonaisuutena kunnolla läpi, selasin vain läpi että näyttää jotenkin järkevältä – ei siinä nyt VOI olla enää mitään ihan hirvittäviä, arvosanaan vaikuttavia mokia. Näin ainakin haluan uskoa. Mitään isompia muutoksia en enää olisi jaksanut tai ehtinyt tehdä, joten se sai luvan olla sillä hyvä.

Kävin siis eilen vielä Eduskunnan kirjastolla tsekkaamassa yhden komiteanmietinnön sivunumerot. Sen tehtyäni tallensin tiedoston pdf:nä ja eikun tuuppaamaan Heldaan. Täytyy myöntää, että vaikka muuten olin jopa yllättävän seesteinen koko eilisen päivän, Heldaan lataamisen aikana sydän jyskytti ja posket punotti. The point of no return.

Siitä sitten Aleksandriaan tulostamaan, mitä varten olin vielä erikseen pyytänyt korotusta tulostuskiintiöön. Mutta kas vain, tulostaminen sujui täysin ongelmitta. Gradu pitää siis jättää paperisena kopiona, kahtena kappaleena. Kumpikin meni kuin vettä vain. Kiitos, gradujumalat. Sitten vain gradutulosteet kainalossa opintotoimistoon, ja sinne jäivät.

Koko kotimatkan ja aika kauan aikaa sen jälkeenkin hymyilin kuin idiootti (myönnetään, hymyilen nytkin). Ei kyllä merkkiäkään mistään tyhjyydestä tai apeudesta, on vain tosi voittajaolo, kaikkensa antanut fiilis – jos ei tämä riitä niin ei voi mitään. Pakko kyllä lausua kiitoksen sanat Pauli Kettuselle vaativasta, mutta hyvästä ohjauksesta. Toiset kiitokset lähtevät Jussi Vauhkoselle, jonka kannustavat kommentit olivat todella arvokas motivaatiobuusti. I did it! Vähän outoa kyllä, kun nyt ei olekaan mitään, mitä olisi pakko tehdä kaiket viikonloput – voi tehdä ihan mitä haluaa. Miellyttävää vaihtelua.

Tiistaina oli mun osalta viimeinen graduseminaari-istunto, eli nämä opinnot olivat sitten tässä. Nyt vain graduarvostelua jännäämään ja pää edellä byrokratian rattaisiin! Tammi- tai helmikuussa olen sitten VTM. Ja toukokuussa pitäisi varmaan sitten jättää hakemus jatko-opiskelijaksi, pitää siis alkaa miettiä tutkimussuunnitelmaa... :)

En vielä jätä tätä blogia, vaan raportoin gradun loppuprosessistakin. 16.1.2013 saan arvostelun nähtäville, palaan viimeistään silloin itkemään/iloitsemaan tänne. Ja on minulla vielä joitakin arkistojen aarteita jemmassa...

Gradu lähetetty esitarkastukseen!

Huhhuh, selviydyin kuin selviydyinkin tästä mielipuolisesta urakasta! On kyllä ollut aivan tautisen pitkä viikonloppu, vähän vähemmän viihteellisellä tavalla.

Mutta lopussa kiitos seisoo, lähetin pro_gradu.pdf:n äsken proffalle. Nyt sitten sormet ja varpaat ristiin, että ei tule mitään aivan massiivisia muutosehdotuksia. Juuri nyt fiilis on hyvä, olen kyllä tekeleeseen tyytyväinen. Löysin itse asiassa aika paljonkin omaa tai uutta sanottavaa, ja nyt tajuan, miten hirvittävä raakile tuo mun edellinen versioni oli! Huhhuh, miten saatoin edes kuvitella sen olevan lähelläkään valmista? Silloin en tietysti vielä tiennyt, että arkistoista löytyisi vielä kaikkea mehukasta, mutta silti. No, oppia ikä kaikki!

On kyllä ollut hauska huomata, miten uskallan jo paljon rohkeammin tehdä omia tulkintoja ja johtopäätöksiä. Luulen, että ne matkan varrella saadut pari rohkaisevaa kommenttia ovat olleet ratkaisevia sen osalta. Toivottavasti en vain ole mennyt liian pitkälle johtopäätöksissäni... En kuitenkaan usko. Kohtahan sen sitten näkee.

Ylipitkä tuo kyllä on vieläkin, nyt 128 sivua... :D Pitää toivoa, että meillä tosiaan ei ole mitään kauhean tiukkoja ylärajoja.

Mutta HUHHUH, mikä viikonloppu. Vielä aamulla olin:

Nyt olen:

(täältä)

Ilmoittautuminen pro gradu -tutkielman jättöön, Muu opetustapahtuma               10.12.12
Ilmoittautuminen lisätty

*hyperventiloimis*

Strömsö: N/A

Olen saanut muutamaankin otteeseen kuulla, etten vaikuta stressaantuneelta, vaikka deadline on näin lähellä. Pääasiassa en ole ollutkaan kauhean stressaantunut ainakaan niin, että vanne kiristäisi päätä jatkuvasti. Sen kyllä olen huomannut, että viime viikkoina ärsytyskynnykseni on kyllä ollut naurettavan matala... Mutta pääosin olen kuitenkin ollut ihan perushyvällä tuulella.

Mutta aargh Murphy, minkä teit! Kuten vähän aikaa sitten mainitsin, 19.11. pitää jättää gradu esitarkastukseen, eli ensi maanantaina. Vielä viime perjantaina olin ihan hyvin aikataulussa: viikonlopun aikana oli tarkoitus kirjoittaa viimeinen tutkimusluku loppuun ja raapustaa johtopäätökset, ja nyt tällä viikolla oli tarkoitus käydä maanantaina töiden jälkeen eduskunnan kirjastossa tarkistamassa joitakin yksityiskohtia, viikonlopun aioin pyhittää oikoluvulle ja viimeistelylle.

Meni kyllä ihan reisille koko homma. Viime lauantaina prokrastinoin osin hoitamalla arkisia käytännön juttuja (mm. korjasin romahtaneen vaatekaappini ehtaan MacGyver-tyyliin) ja sain ihan vähän tehtyä, ilta meni pikkujouluissa joihin ajattelin olevan aikaa. No olisi ollut joo, ellen olisi tullut ihan kunnolla kipeäksi niin, että olin kirjaimellisesti vuoteen omana lauantai-illasta maanantaiaamuun. Maanantaina ei ollut mitään toivoa, että olisin päässyt kirjastoon, kun en päässyt edes kauppaan asti. Tiistai-iltana viimein olin sen verran hengissä taas, että pystyin omistautumaan gradulle pari tuntia.

Kahdesta esitarkastusta edeltävästä viikonlopusta toinen siis jäi gradun osalta oikeastaan kokonaan väliin. Tosi kiva, miksi juuri nyt kun ei todellakaan olisi siihen varaa?! Mulla on nyt edelleen se vika tutkimusluku osin kirjoittamatta, samoin johtopäätökset kokonaan, ja siellä kirjastossakaan en ole päässyt käymään. Kahden viikonlopun hommat pitäisi siis hoitaa yhden viikonlopun aikana. Fuuuuuuuuuuuck.

Tunnelmani juuri nyt:

No, tämä nyt ei onneksi ole se ihan oikea jättö vielä vaan ehdin vielä viilata gradua maanantain jälkeenkin. Nyt vedän syvään henkeä, syön lounaani loppuun ja jatkan töiden tekemistä. Ommmmmmmmmmm.

Naputi naputi

Hupsis, yli kuukausi ehti vierähtää edellisestä kirjoituksesta. No, itse työ kuitenkin on edennyt! Hyvä niin, sillä seuraava DL on kahden viikon päässä, nimittäin gradun esitarkastus. Meillä siis systeemi menee niin, että kolme viikkoa ennen varsinaista jättöä gradu jätetään ohjaajalle esitarkastukseen. Ohjaaja lukee työn läpi ja esittää korjausehdotuksia, ja sen jälkeen opiskelijalla on n. viikko aikaa tehdä tarvittavat korjaukset. Itse jättö on sitten 10.12. Iik!

Vaikka aiemmin itkin proffan masentavia merkintöjä ja sitä, että tämä projekti vielä jatkuukin, niin onneksi proffa potki minut takaisin arkistoon työtä jatkamaan! Eduskuntaryhmien pöytäkirjoista ja puolueiden arkistoista on kyllä löytynyt todella mielenkiintoisia juttuja (ihan graduun liittyviäkin eikä vain asiaan liittymättömiä kuriositeetteja) ja olen kirjoittanut joitakin lukuja aika uusiksi. Sain vähän yllättäen ja sattumalta eräältä "ulkopuoliselta" (so. ei ohjaajaltani) kaiken lisäksi todella hyvää ja myös rakentavaa palautetta, mikä buustasi motivaatiota ja myös itsevarmuutta tosi paljon. Näin keltanokkana on pääsääntöisesti koko ajan todella epävarma olo omien tulkintojen ja ylipäätään KAIKEN kanssa, että tuollainen rohkaiseva ja kannustava kommentti todella tuli tarpeeseen!

Tällä hetkellä fiilis on siis hyvä. Aika uupunut, mutta hyvä. Ei ole ihan hirveästi hommaa enää jäljelläkään: viimeistä tutkimuslukua pitää täydentää (tai kirjoittaa uusiksi, luulen että se on helpompaa) ja johtopäätösluku menee uusiksi, minkä varmaan saan nyt tulevana viikonloppuna tehtyä. Sitten pitää vielä tarkistaa joitakin yksityiskohtia (päivämääriä, sivunumeroita ym.), mutta siihen ei montaa tuntia tuhrautune, sen voin tarvittaessa tehdä sillä välin, kun työ on esitarkastuksessa. Ihan hyvin aikataulussa ollaan siis.

Yksi seikka mua kyllä hirvittää, nimittäin gradun pituus. Eräs proffistamme totesi, että meillä ei ole ylärajaa, alaraja on 80 sivua (valtsikan yleisten ohjeiden mukaan ohjepituus on 60–80 sivua, mutta ei yli 120 sivua). Olen raakannut ei-täysin-tarpeellista tekstiä todella rankalla kädellä ja heivasin jopa yhden kokonaisen luvun pois, mutta silti vaikuttaa siltä, että gradusta tulee n. 130-sivuinen... :X Osa sivuista kyllä ovat melkein tyhjiä, sillä uusi luku alkaa aina uudelta sivulta. Pitäisi siis varmaan yrittää kikkailla kustakin luvusta muutama rivi pois, niin saisi pituudesta pois muutaman sivun. Tietysti jos ylärajaa ei tosiaan ole niin ei se ehkä ole niin vakavaa, mutta pitää nyt vielä varmistaa tämä asia.

Mutta tosiaan, yleisfiilis on hyvä! Tuntuu kyllä jotenkin aivan absurdilta ajatukselta, että kuukauden kuluttua tämä kaikki on tosiaan fini loppu slut. Ehkä on parempi, etten ajattele sitä liikaa vaan esimerkiksi saatan päätökseen keskeneräiset jutut, jotta tuo absurdi ajatus varmasti myös konkretisoituu.

Huh vuoristorataa!

Huhhuh, harvan asian kanssa tulee seilattua emotionaalisesti niin laidasta laitaan kuin tämän gradun kanssa!

Olen ollut todella ahdistunut sekä siitä, että aika loppuu kesken, että siitä, että En Vaan Osaa. 19.11. gradun pitäisi ihan-ihan oikeasti olla jo käytännössä jättövalmis, koska silloin se pitää jättää esitarkastukseen. Teen tosiaan nelipäiväistä työviikkoa, joten mitenkään hirveästi aikaa ei pysty gradulle viikossa uhraamaan. Muu elämä on vähän niin kuin peruttu nyt joksikin aikaa.

Olen myös käynyt läpi proffan merkintöjä, jotka olivat kyllä paikoin todella lannistavia. Ensimmäisen varsinaisen tutkimusluvun toisella aukeamalla oli merkintä ”mitä uutta tämä tarjoaa suhteessa aiempaan tutkimukseen?” (tai jotain sen suuntaista) – pitäisikö mun ihan oikeasti gradussa heti ensimmäisestä sivusta alkaen ja kannesta kanteen tarjota 100 % uutta tietoa?! Mietin puolivakavissani, että heittäisin pyyhkeen kehään, koska ei vaan rahkeet riitä tuollaiseen vaatimustasoon. Vähintäänkin olen haudannut haaveet jatko-opinnoista jo moneen otteeseen.

Mutta paistaa se päivä risukasaankin. Arkistoilla (Keskustan ja maaseudun arkisto & Työväen arkisto) on kyllä työ sujunut paljon nopeammin kuin ajattelin, ja materiaalin seasta on itse asiassa paljastunut sellaisia juttuja, joita ei ihan oikeastikaan ole aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa tuotu esille ollenkaan tai juurikaan. Lisäksi arkistojen seasta on löytynyt melkoisia tähän tutkimukseen liittymättömiä helmiä, teen niistä seuraavaksi oman postauksen.

Toissapäivänä oli graduseminaarin istunto, jonka aikana käsiteltiin myös mun seminaarityötä. Tarkoituksena siis on, että semmalaiset valitsevat seminaarityökseen yhden enemmän tai vähemmän lopullisessa kuosissa olevan luvun gradusta. Valkkasin itse ensimmäisen varsinaisen tutkimusluvun, jossa käsittelen sairausvakuutuksen ja vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuksen mittelöä 1920-luvulla.

Ihan täydellinen istunto! Opponointi oli todella positiivinen ja toivoa valava, ja sen lisäksi sain paljon todella hyviä rakentavia parannusehdotuksia – sellaisia, että ne tuntuvat oikeasti mahdollisilta toteuttaa, eli ei liian isoja mutta kuitenkin tarpeellisia ja hyödyllisiä. Professorikaan ei ollut kovin tyrmäävä, vaan melkein jopa kannustava ja antoi hyviä vinkkejä. (Tai sitten ei vain kehdannut muiden läsnä ollessa tylyttää maanrakoon, voi olla… Aina välillä tuntuu, että on kirous, että ohjaaja tutkii täysin samaa alaa kuin itse. Ei kyllä jää mikään puute ja virhe huomaamatta!)

Nyt fiilis on taas paljon innostuneempi ja toiveikkaampi, homma ei tunnu ollenkaan niin mahdottomalta kuin vielä viikko sitten. Oikein odotan viikonloppua, että pääsen taas jumppaamaan gradua! Tuo edellinen virke saattoi olla säälittävintä, mitä näppikseltäni on kuunaan päässyt, mutta minkäs teet. Inspis on inspis! Kyllä tästä vielä kunnialla selvitään :)

 

Mua kyllä ehkä nyt vähän masensi, että tänne blogiin on löydetty hakusanoilla ”huono gradu läpi”, ”gradun palautus pelottaa”, ”huonoin gradu”, ”turha gradu”, ”en jaksanut edes tarkistaa graduani”, ”gradu epäily”, ”kuinka työläs gradu oikeasti on” :D :(

Vielä jatkuu...

Tajusinpa juuri, etten ole muistanut päivittää tänne kuulumisia.

Niinhän siinä sitten kävi, etten ihan vielä tästä savotasta päässytkään. Kävin viime kuussa proffalla, joka meinasi, että minun kannattaisi vielä työstää gradua enemmän kohti uutta tietoa tarjoava tutkimusta. Aineksia siinä periaatteessa on jo, mutta täytyisi nostaa esille selkeämmin. Lisäksi proffa ohjeisti tiivistämään kontekstia käsitteleviä osioita (apua, olen universumin huonoin tiivistäjä) ja hop hop arkistoihin hakemaan lisää puolueiden omaa matskua.

Gnäää, olin jo asennoitunut siihen, että olen melkein jo päässyt koko urakasta. Periaatteessa varmaan olisin voinut jättää sen kutakuinkin sellaisenaan, ja mitä noita arvosteluperusteita vilkaisin, varmaan saanut ihan ok arvosanan. Mutta kaipa sitten nyt vielä teen version kaksi, kun kerran proffa siihen suuntaan työntää ja gradusemma II:ssakin jo istun.

Ajatus siitä, että tekisi oikeasti gradusta hyvän ja ehkä jopa oikean tutkimuksen, on tietysti kutkuttava. On vaan suoraan sanottuna aikamoinen motivaationpuutos ja aloittamisen vaikeus. Ehkä isoin ongelma on se, etten tiedä mistä keksisin aikaa ja energiaa tähän, sillä olen jo melkein täysipäiväisesti töissä (tai no, käytännössä täysipäiväisesti). En oikeasti jaksaisi nyt repiä itsestäni irti mitään seitsemän päivää viikossa puurtavaa superihmistä, mutta ei tässä taida muu auttaa. Ja sitten tietysti se, että arkistot ovat auki vain arkisin n. 6 h/päivä, ei myöskään tee tästä hommasta kauhean helposti työn oheen sovitettavaa.

No, 27.9. pitää palauttaa gradusemmaa varten yksi jättövalmiissa kunnossa oleva luku, joten jostain sitä aikaa ja energiaa on revittävä ennen sitä. Voisin vaikka aloittaa käymällä läpi proffan merkinnät, joihin en ole vielä uskaltanut/jaksanut koskeakaan.

Tunnelmani:

(Jotenkin tuplaten ironista, että tuo kuva löytyi joltain Special needs /
"has your child been identified as a gifted student?" -sivulta. Hah.)

Vali vali.

Iso Gee oikoluettu!

Huh, uskalsin viimeinkin tällä viikolla oikolukea graduni. En ollut koskenutkaan siihen sen jälkeen kun sain sen valmiiksi, eli yli neljään viikkoon (vai viiteenkö peräti?), joten vähän pelotti, mikä minua odottaa. Olin henkisesti varautunut jonkinasteisiin facepalmeihin ("Siis mitä ihmettä oikein olen tällä tarkoittanut?" "Eihän tämä ole edes suomea!" "Miten tämä nyt liittyy yhtään mihinkään?" jne.), ja jonkin verranhan siellä oli aivopieruja ja omituisia virkkeitä. Remppasin sitä kuitenkin paljon vähemmän kuin mitä pelkäsin joutuvani tekemään, olen suoraan sanottuna aika yllättynyt ja melkoisen tyytyväinen aikaansaannokseeni!

Nyt sitten vain gradua lähettämään proffalle ja tuomiota odottelemaan. Toivottavasti ei tule mitään kauhean murskaavaa arviota... Vaan siihen saakka voin vielä iloita, Dilbertin tapaan pistän voitontanssiksi (vaikken ingenjööri olekaan)!

Ihmeitä tapahtuu

Gradu on aika pitkälti valmis :-o

En kyllä vielä kuukausikaan sitten olisi uskonut, että ihan oikeasti saan gradun ajallaan tehtyä. Kaikki muut alkuperäisen aikataulun dedikset kyllä menivät ihan miten sattuu, mutta 14.6. sain kuin sainkin valmiiksi viimeisen varsinaisen luvun. Jäljelle jäi vielä johtopäätösluku, jonka kirjoitin loppuun sunnuntaina, ja huomenna pitää vielä tarkistaa pari juttua arkistolla ja kirjoittaa sen pohjalta ehkä sivu tai pari.

Jotenkin hassu olo, en ihan tajua että se on oikeasti nyt tehty. Ehkä en oikein osaa vielä ajatellakaan sen olevan valmis, kun huomenna on vielä vikat raapustukset, mutta aika pientä se on verrattuna koko graduun, puhumattakaan 6 vuoden opintorupeamaan.

Tämän graduprosessin aikana kyllä sain vahvistusta käsitykselleni siitä, mikä on mulle ominaisin tapa tehdä tällaisia projekteja. Ekat kuukaudet menevät tosi verkkaisesti ja sulatellen, ehkä jopa vähän vastentahtoisesti, koska tiedon keruu ja järjestely on kyllä tosi pitkäpiimäistä hommaa, ei siitä vaan mihinkään pääse. Mutta tämä loppuaika onkin sitten sitäkin inspiroivampaa ja intensiivisempää! Sain viimeisen kahden–kolmen viikon aikana varmaan enemmän aikaan kuin koko kuluvana vuonna ennen sitä. Ei tuollaista tahtia kyllä kovin paljon pidempään olisi jaksanut, mutta jotenkin kun vaihde menee silmään niin kirjoittaminen menee melkein omalla painollaan.

En kyllä ole vielä uskaltanut lukea edes pintapuolisesti gradua kokonaisuutena, enkä varmaan vielä hetkeen luekaan. Olen vielä liian uppeluksissa koko hommassa, että osaisin arvioida sitä oikealla tavalla kriittisesti, mutta josko muutaman viikon tauon jälkeen ei olisi enää niin sokea tekstilleen.

Toistaiseksi ainakin fiilis on vielä hyvä! Tuntuu, että sain aikaseksi ihan koherentin kokonaisuuden, ja olen tyytyväinen aiempaan päätökseeni jättää eduskuntaryhmien sisäinen työskentely tarkasteluni ulkopuolelle. Sivuja tuli näinkin yli 120 (lopullinen sivumäärä on varmaankin n. 125 + lähdeluettelo), joten ei tuota pakettia olisi ihan hirveästi ollut varaa paisuttaakaan. Vielä ei uskalla ihan mahdottomia iloita (muusta kuin siitä, että homma on nyt pitkälti valmis), ennen kuin olen kuullut proffan tuomion. Tapaaminen on buukattu elokuun alkuun, joten silloin sitten selviää kuinka paljon gradua pitää vielä rempata :)

Ah, huominen minirutistus vielä ja sitten voinkin hyvällä omallatunnolla vähän lomailla!

Loppu lähestyy, iik ja jee!

Eipä mulla oikeastaan muuta kuin että a) vimma jatkuu ja gradu etenee vauhdilla b) vitsi tämä loppuvaihe on kyllä maailman siisteintä c) yhyy kohtahan tää on jo ohi!

Viimeiset pari viikkoa on kyllä mennyt aikamoista tahtia, mutta mikäs siinä kun kerran vauhtiin pääsee. Salapoliisimoodi on vieläkin päällä ja huh, miten tyydyttävää se onkin. Jotenkin vaan niin uskomattoman siistiä, kun jatkuvalla syötöllä tulee ahaa-elämyksiä, kun tajuaa jotain josta ei ollut ihan varma, tai kun hoksaa miten tekstiä kannattaa rakentaa niin, että teemat ja kronologia eivät mene aivan sekaisin ja ettei lukija putoa kärryiltä. Tässä vaiheessa voi jo alkaa koostaa muistiinpanoista valmista tekstiä, ja aika paljon sitä onkin jo tehtynä!

Enpä olisi vielä muutama viikko sitten uskonut, että tosiaan pysyn aikataulussani, mutta kyllä tästä nyt näyttäisi tulevan gradu ensi tai sitä seuraavalla viikolla! Olen kyllä poikennut alkuperäisestä työjärjestyksestä ihan täysin ja tehnyt vähän kaikkea (materiaalin läpi käymistä/muistiinpanojen kirjoittamista, rakenteen miettimistä ja valmiin tekstin kirjoitusta) limittäin ja lomittain ja samanaikaisesti, mutta näköjään se toimii näinkin. Poikkesin myös alkuperäisestä suunnitelmasta käyttää aineistonani eduskuntaryhmien pöytäkirjoja, mutta minulla on jo niin älyttömästi materiaalia (ja tekstiä), etten tiedä onko enää mielekästä haalia vieläkin enemmän aineistoa. No, saa nähdä mitä professori on mieltä. Jos puoluematskut osoittautuvat ihan välttämättömiksi, voin uhrata niihin muutaman päivän vielä elokuussa.

Mutta voi jestas että tämä on kivaa ♥

Enemmän täysii!

Uhhuh, johan tässä alkaa mielenterveyttään epäillä, kun yhdestä gradusta irtoaa tämänasteista tunnevuoristorataa.

Vielä viime viikonloppuna tunnelma oli sanalla sanoen epätoivoinen mahdottoman tuntuisen materiaalimäärän alla – kyseenalaistin aikatauluni aivan toivottomana. Tuntui, että kaikkea on mahdoton käydä läpi saati kirjoittaa valmiiksi tekstiksi asettamissani raameissa. Vaihtoehtoina näyttäytyi joko puolivillaisesti tekeminen tai projektin pitkittäminen, jotka molemmat tuntuivat todella nöyryyttäviltä skenaarioilta. Inhoan tehdä (itselleni merkityksellisiä) asioita huonosti! "Mikset ole ottanut itseäsi niskasta kiinni ja tehnyt enemmän" -morkkis oli päällä ja pahasti.

Sitten se tuli: kaivattu vimma! Olinkin ihmetellyt, missä se oikein viipyy, mutta viimein se iski. Aivan mieletön draivi, jonka voimin jaksaa keskittyä tuntikaupalla, yöunienkin kustannuksella. Tieteellinen kirjoittaminen ei varmaan yleisesti ole se ensimmäinen asia, joka lasketaan luovaksi tekemiseksi, mutta minulle se selvästikin on luovuuden muoto. Saan aivan selkeästi inspiraation ja ahaa-elämyksiä tulee yksi toisensa perään. Tämä on vähän kuin salapoliisityötä: palapelin kokoamista ja jälkien seuraamista, ja pikkuhiljaa alkaa tajuta laajempia kokonaisuuksia ja syy-yhteyksiä. Ja mitä enemmän hoksaa, sen enemmän palaa halusta jatkaa. Aah!

Vaikka aiheen sinänsä pitäisikin olla minulle jo varsin tuttu, olen nyt vasta pikkuhiljaa alkanut hahmottaa ihan sellaisia asioita kuin missä järjestyksessä mikäkin on tapahtunut – ja sitä kautta miten asiat ovat vaikuttaneet toisiinsa. Osaltaan aikajärjestyksen tajuamista on vaikeuttanut se, että esim. lainsäätämisprosessi on ollut eri kuin nykyään, osaltaan se, etten ole tiennyt, mistä ja missä järjestyksessä etsiä tietoa. Paikoin myös aiempi tutkimus on ollut virheellistä tai epäselvää, mikä ei ainakaan ole helpottanut asiaa, mutta toisaalta tekee omasta tekeleestäni yhä perustellumman. Myös minulle täysin uutta, hypoteesejani vahvistavaa tietoa on paljastunut, mikä innostaa vielä lisää.

Nyt kun palaset loksahtelevat vähitellen paikalleen, alan myös saada takaisin hiukan menettämääni itsevarmuutta siitä, että olen oikeasti vastaamassa johonkin tolkulliseen kysymykseen ja että pystyn myös argumentoimaan vastaukseni. Hetken aikaa minulla nimittäin oli sellainen olo, että vain toisinnan toisten jo tekemiä tutkimuksia ja/tai en ylipäätään taida onnettomana keltanokkana tietää tuon taivaallista, mitä olen tekemässä. On toki täysin mahdollista, että tulen täältä pilvilinnoistani rytinällä alas, mutta ainakin toistaiseksi fiilis on lois-ta-va, ja pidän siitä vielä hetken kiinni :)

On myös ihan mielenkiintoista huomata, etten ole edennyt yhtään suunnittelemieni työvaiheiden mukaan. Yleensä olen aika järjestelmällinen, mutta nyt olen tehnyt vähän kaikkea samanaikaisesti, joten toisaalla olen aikataulusta jäljessä, toisaalla edessä. No, pääasia että homma etenee ja fiilis on hyvä!

Kriisi koettu ja selätetty (?)

Hei vaan, blogi on ollut hiljaisena, koska niin olen minäkin.

Vielä huhtikuun lopussa gradun kanssa sujui oikein hyvin, aikataulussa en pysynyt ihan, mutta toisaalta tein samaan aikaan kahta työvaihetta. Olin alun perin suunnitellut, että kirjoitan ensin muistiinpanot ja vasta sitten mietin tarkalleen, missä järjestyksessä aion edetä, mutta tämä aihe onkin sen verran tuttu että tein prosessoin tuota järjestysasiaa samalla kun naputtelin muistiinpanoja. Tämä olikin oikein hyvä juttu, koska olin varautunut pahimmillaan antamaan sille pari viikkoa aikaa, sillä se on aiemmin ollut välillä todella työläs ajatusprosessi.

Tutkimussuunnitelmanikin oli graduseminaarissa opponoitavana, ja sain oikein kannustavia ja hyödyllisiä kommentteja. Aika omillaan kyllä silti poliittisen historian opiskelijat tuntuvat olevan graduprosessinsa kanssa, muutama seminaaritapaaminen joista yksi tunti on pyhitetty oman työn käsittelyyn. Toki pyytämällä varmaan saisi enemmän ohjausta, mutta aika eri linjoilla mennään silti esim. verrattuna sosiologian opiskelijoihin, joilla graduseminaari on joka viikko ja joka viikolle pitää kirjoittaa jotain (ja saa palautetta). Vähän käy kateeksi...

Noh mutta tosiaan ihan hyvä fiilis oli vielä vajaa pari viikkoa sitten, kunnes 27.4. koitti Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran graduseminaari. Kyseessä on joka toinen vuosi järjestettävä seminaari, jossa tutkijat kommentoivat vapaaehtoispohjalta graduvaiheen opiskelijoiden papereita. Ensi vuonna seminaaria ei siis järjestetä, mutta jos oma graduaihe liittyy jotenkin työväenliikkeeseen ja seuraavana vuonna on mahdollisuus osallistua, suosittelen lämpimästi!

Itse sain aika kimurantteja kommentteja, joita ei ehkä tunnissa ehditty kunnolla käsitellä, ja varmaankin siksi omat ajatukseni jäivät tosi levälleen. Kommentit olivat paikoitellen aika ristiriitaisia (”mieti nyt, mitä voisit rajata pois” vs. ”oletko ajatellut, että voisit ottaa mukaan sukupuolinäkökulman?”) ja paikoitellen oli ehkä rivien välistä havaittavissa jonkunlaista kilpailuhenkisyyttä tai henkilökohtaista skismaa liittyen tutkimuksiin/tutkijoihin. Olin suoraan sanottuna aika jäässä seminaarin jälkeen. Fiilis välittömästi seminaarin jälkeen oli, etten oikeastaan tiedä enää yhtään, mitä olen tekemässä, ja etten ikimaailmassa tule selviytymään aikataulussa. Jonkin aikaa motivaatio oli ihan pohjamudissa enkä oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, enkä ollut varma oliko kaikki tähän saakka tekemäni työ ollut ihan turhaa. Ihka eka gradukriisini!

Nyt olen kuitenkin saanut vihdoinkin taas ajatuksiani kasaan ja havahtunut pariin tosiasiaan: gradu on saatava kesäkuun aikana valmiiksi, ja gradu on kuitenkin vain gradu. Ei siis ole mahdollista tai vaivan väärti alkaa tehdä kaikkea uusiksi, vaan jatketaan nyt sillä mitä olen jo tähän saakka tehnyt. Olen myös saanut vähän filtteröityä kommentaattoreiden kommentteja ja saanut karsittua minuun ja graduuni liittymättömät ja/tai sellaiset, joita en nyt pysty ottamaan huomioon. Olen kai tavallaan käynyt pääni sisällä loppuun sitä keskustelua, joka aloitettiin THPTS:n seminaarissa, mutta joka jäi kesken.

Sukupuolinäkökulma jää nyt huomioimatta ja anakronistisesta otteesta syytetystä tutkimuksesta otan vain ”tässä järjestyksessä asiat tapahtuivat” -henkiset tiedot, joten anakronismikommentti ei (toivottavasti) kosketa minua. En viitsi alkaa tehdä uudestaan samanlaista salapoliisityötä, jonka joku muu on jo tehnyt, kun ei se kerran ole varsinaisesti tutkimukseni ydintä. Tutkimuskysymykseni ei kuitenkaan ole ”miten sosiaalivakuutus syntyi?” tms., vaan ”miten SDP:n ja maalaisliiton ristiriidat vaikuttivat sosiaalivakuutuksen syntyyn?” Siihen taas vastaan ensisijaisesti alkuperäisaineiston (eli valtiopäivien, valiokuntien ja eduskuntaryhmien pöytäkirjojen ym.) ja toissijaisesti aiempien tutkimusten perusteella.

Vaikka aikataulullisesti tulikin vähän takapakkia, kun olin viikon verran aika lamaantuneessa tilassa, oli kuitenkin todella hyödyllistä perustella vielä hieman eri näkökulmasta tutkimustani itselleni. Seminaarin kommenttien perusteella minun täytyy selvästi vieläkin selkiyttää ilmaisuani sen suhteen, mitä olen tekemässä (ja mitä en). Luulin olevani selvillä vesillä sen suhteen, mutta ilmeisesti tilanne on ”melkein mutta ei ihan”. Hyvä että sekin tuli esille! Sain myös varmuutta tylysti rajata ulos sen minkä olin ajatellutkin, ja lähdeaineiston työnjakokin (eli mitä haen mistäkin aineistosta) on nyt paljon selkeämpi. Ja tosiaan: aika ja resurssit ovat rajalliset, joten tässä vaiheessa ei kannata enää kauhean dramaattisia muutoksia yrittää tehdä, turhaa stressiä vain.

Kyllä tästä vielä gradu tulee!

Tutkimussuunnitelma [x] Aikataulu [x]

Aaaahhh!

Tutkimussuunnitelma/johdanto on valmis, lähetin sen äsken professorille! Vaikka siihen varmaan joitakin korjauksia ja muutoksia tuleekin, suurin osa siitä tuskallisesta osiosta on nyt tehty. Tämä siis tarkoittaa myös, että ensimmäiset 20 sivua gradusta on tehty. Jee! Enää 60 jäljellä. "Jee." (No, onneksi kandistakin irronnee parisenkymmentä sivua käyttökelpoista materiaalia, joten ihan hyvällä mallilla ollaan oikeastikin :)

Laadin myös siihen tutkimussuunnitelmaan kuuluvan aikatalun, joka näyttää tältä:

Helmi–huhtikuu: Aineiston keruu, aineistoon perehtyminen ja muistiinpanojen laatiminen
Huhti–toukokuu: Muistiinpanojen ja muun käytettävän materiaalin (so. kandidaatintutkielman) läpi käymistä ja järjestämistä, tutkielman tarkan rakenteen suunnittelu, kirjoitustyön aloitus
Touko–kesäkuu: Kirjoitustyö, oikoluku ja tarkistus, muu viimeistely

Helmikuussa en kyllä tosin varmaankaan saa ihan hirveästi vielä aikaan, koska tässä on päällä pari muutakin kurssia, joiden eteen pitäisi tehdä asioita (kuten kirjoittaa luentopäiväkirja, lukea historiateoreettinen teos ja kirjoittaa siitä essee). Olen minä sentään ensi torstain pyhittänyt kansalliskirjastolle, jossa tulen viettämään monta pyörryttävän hauskaa tuntia eduskuntakeskusteluja kopioiden. Ihan sormet jo syyhyää. Lainaan itseäni toisaalta, 2000-lukulaista first world -prinsessaa ärsyttää, ettei noita voi olla sähköisesti missään :D Hirvittävän uuvuttavaa liikkua fyysisesti materiaalinsa perässä? Ilman tietokonetta?

Kaikkein isoin urakka on tietysti kaiken materiaalin lukeminen ja varsinkin muistiinpanojen kirjoittaminen kaikkine uuvuttavine viitteineen. Urakka on jo aloitettu, mutta paljon on vielä jäljellä. Olen toki karkeasti hahmottanut tutkielman rakenteen, joten tiedän myös, mitä materiaaliltani haen ja miten järjestelen muistiinpanoni, mutta eipä ne muistiinpanot silti itsestään synny. Ja aina tulee kuitenkin jotain ylläreitä, joiden vuoksi joutuu vähän miettimään asioita uudestaan.

Olen kuitenkin asettanut itselleni ensisijaiseksi deadlineksi muistiinpanojen osalta 15.4. ja ihan ehdoton "NYT JUMALAUT" -takaraja on 30.4. Tutkielman tarkan rakenteen tulee olla valmis ihan viimeistään 15.5. ja 14.6. on itse gradun DL. 15.6. on mun synttärit, joten se on hyvä porkkana, voin sitten silloin juhlia kaksin verroin sekä synttäreitä että gradun valmistumista – voisko parempaa synttärilahjaa ollakaan :) Lukuvuoden 2011–2012 viimeinen tarkastukseenjättöpäivä on 7.5., siihen en ehdi mitenkään, joten se jää syyskuulle. Syyskuuhun asti on siis aikaa kirjoittaa tiivistelmä, tarkistaa viitteitä ym. hiomista, mutta muilta osin tulee olla valmista kesäkuussa.

Kuukausi itse kirjoitusprosessille saattaa kuulostaa vähältä, mutta mainitsin jo jossain aiemmassa postauksessa, että se on mulle helpoin vaihe koko hommasta. Tapaan kirjoittaa aika seikkaperäisiä muistiinpanoja suht valmiina virkkeinä (minkä vuoksi se on todella työläs vaihe) ja rakennetta suunnitellessani mietin sen todella viimeisen päälle valmiiksi ja järjestän muistiinpanot niin, että voin kirjoittaa niitä checklistin tapaan valmiiksi tekstiksi (minkä vuoksi se taas on todella työläs vaihe). Lisäksi huhtikuusta alkaen muu opiskelu on todella minimaalista, joten ainakin itsestäni tuntuu, että aikataulu on ihan realistinen. Ainakin nyt siitä tehdään realistinen vaikka väkisin, kun se on kerran kaikelle kansalle julistettu :D