Naputi naputi

Hupsis, yli kuukausi ehti vierähtää edellisestä kirjoituksesta. No, itse työ kuitenkin on edennyt! Hyvä niin, sillä seuraava DL on kahden viikon päässä, nimittäin gradun esitarkastus. Meillä siis systeemi menee niin, että kolme viikkoa ennen varsinaista jättöä gradu jätetään ohjaajalle esitarkastukseen. Ohjaaja lukee työn läpi ja esittää korjausehdotuksia, ja sen jälkeen opiskelijalla on n. viikko aikaa tehdä tarvittavat korjaukset. Itse jättö on sitten 10.12. Iik!

Vaikka aiemmin itkin proffan masentavia merkintöjä ja sitä, että tämä projekti vielä jatkuukin, niin onneksi proffa potki minut takaisin arkistoon työtä jatkamaan! Eduskuntaryhmien pöytäkirjoista ja puolueiden arkistoista on kyllä löytynyt todella mielenkiintoisia juttuja (ihan graduun liittyviäkin eikä vain asiaan liittymättömiä kuriositeetteja) ja olen kirjoittanut joitakin lukuja aika uusiksi. Sain vähän yllättäen ja sattumalta eräältä "ulkopuoliselta" (so. ei ohjaajaltani) kaiken lisäksi todella hyvää ja myös rakentavaa palautetta, mikä buustasi motivaatiota ja myös itsevarmuutta tosi paljon. Näin keltanokkana on pääsääntöisesti koko ajan todella epävarma olo omien tulkintojen ja ylipäätään KAIKEN kanssa, että tuollainen rohkaiseva ja kannustava kommentti todella tuli tarpeeseen!

Tällä hetkellä fiilis on siis hyvä. Aika uupunut, mutta hyvä. Ei ole ihan hirveästi hommaa enää jäljelläkään: viimeistä tutkimuslukua pitää täydentää (tai kirjoittaa uusiksi, luulen että se on helpompaa) ja johtopäätösluku menee uusiksi, minkä varmaan saan nyt tulevana viikonloppuna tehtyä. Sitten pitää vielä tarkistaa joitakin yksityiskohtia (päivämääriä, sivunumeroita ym.), mutta siihen ei montaa tuntia tuhrautune, sen voin tarvittaessa tehdä sillä välin, kun työ on esitarkastuksessa. Ihan hyvin aikataulussa ollaan siis.

Yksi seikka mua kyllä hirvittää, nimittäin gradun pituus. Eräs proffistamme totesi, että meillä ei ole ylärajaa, alaraja on 80 sivua (valtsikan yleisten ohjeiden mukaan ohjepituus on 60–80 sivua, mutta ei yli 120 sivua). Olen raakannut ei-täysin-tarpeellista tekstiä todella rankalla kädellä ja heivasin jopa yhden kokonaisen luvun pois, mutta silti vaikuttaa siltä, että gradusta tulee n. 130-sivuinen... :X Osa sivuista kyllä ovat melkein tyhjiä, sillä uusi luku alkaa aina uudelta sivulta. Pitäisi siis varmaan yrittää kikkailla kustakin luvusta muutama rivi pois, niin saisi pituudesta pois muutaman sivun. Tietysti jos ylärajaa ei tosiaan ole niin ei se ehkä ole niin vakavaa, mutta pitää nyt vielä varmistaa tämä asia.

Mutta tosiaan, yleisfiilis on hyvä! Tuntuu kyllä jotenkin aivan absurdilta ajatukselta, että kuukauden kuluttua tämä kaikki on tosiaan fini loppu slut. Ehkä on parempi, etten ajattele sitä liikaa vaan esimerkiksi saatan päätökseen keskeneräiset jutut, jotta tuo absurdi ajatus varmasti myös konkretisoituu.

Lähteiden löytämisestä, käytöstä ja lähestymisestä, osa 2

Lupailin ykkösosassa, että jatkan "siitä, mistä niitä lähteitä sitten löytää ja miten niitä käytetään (lähinnä oman aiheeni näkökulmasta)". Tässä se siis tulee: lähteiden löytämisen ja käytön alkeet. Sen enempää en osaa vielä tarjota, koska olen itsekin vielä niin n00b ja pihalla, mutta ehkä tästä voi jollekulle olla jotain hyötyä.

Lähdetään vaikka siitä helpoimmasta liikkeelle, eli tutkimuskirjallisuudesta. Jos ja kun on keksinyt tutkimusaiheensa, siitä on hyvä jatkaa materiaalin metsästykseen. Google Scholar on aiheesta riippuen usein kullanarvoinen, mutta välillä yhtä tyhjän kanssa. Omasta graduaiheestani en löydä sieltä oikeastaan mitään järin käyttökelpoista, mutta sitten taas esimerkiksi sosiaalipolitiikan juttuja varten paljonkin. Toinen vaihtoehto on Nelli-portaali, mutta aivan rehellisesti sanottuna en ole koskaan ymmärtänyt, miten sillä löytää mitään. VPN-yhteys oppilaitoksen verkkoon on kuitenkin tarpeen molemmissa tapauksissa, koska muuten artikkeleita ei välttämättä pääse lukemaan.

Jos internets ei tuota tulosta aineistorintamalla, kannattaa tarttua vanhanaikaiseen keinoon ja ottaa kirja kauniiseen käteen. Etsi siis käsiisi tutkimus aiheestasi ja lukemisen lisäksi kurkkaa sen lähdeluetteloa. Sieltä löytyy arvokkaita vinkkejä siitä, mitä muuta tutkimusta aiheesta on tehty. Siitä vaan sitten tutkimuskirjallisuutta haalimaan!

Muiden tutkimusten lähdeluettelosta voi saada myös vihiä, mitä kaikkea aineistoa juuri tämän aihepiirin tutkimusta varten voi käyttää. Oma tutkimusaiheeni on sosiaalipolitiikka ja sosiaaliturvalait, joten alkuperäisaineisto koostuu ennen muuta julkisista asiakirjoista: valtiopäiväasiakirjoista, komiteamietinnöistä ym. ja näitähän riittää moneen lähtöön. Ja ne on kaikki ripoteltu vähän eri paikkoihin. Eikä niiden käyttöön taida olla mitään selkeää opasta. Kerronpa siis, mitä olen itse mutkan, tuskan ja hämmennyksen kautta saanut selville.

Valtiopäivien asiakirjoja löytyy Helsingissä eduskunnan kirjastosta/arkistosta (muuton ajan kansallisarkistossa) ja kansalliskirjastosta. Valtiopäiväasiakirjat jaetaan kolmeen ryhmään ja kustakin painetaan omat opukset: pöytäkirjat, asiakirjat ja liitteet, jotka kukin on jaettu useaan osaan. Pöytäkirjojen viimeisen osan takaa löytyy asialuettelo, josta selviää miten jotain tiettyä asiaa on sen vuoden valtiopäivillä käsitelty. Vähän edempää, ennen valiokuntien toiminnan luetteloa, löytyy lyhenneopas. Tämän löysin itse vasta männäviikolla, tähän saakka olin vain arvaillut mitä lyhenteet tarkoittavat, mutta onneksi oli mennyt kutakuinkin oikein.

Olennaisimmat lyhenteet ovat:
Pp = pantu pöydälle
1./2./3. K = 1./2./3. käsittely (tai keskustelu), A.K. = ainut käsittely
Hall. es., Lak.al., rah.al., toiv.al. = hallituksen esitys, lakialoite, raha-asia-aloite, toivomusaloite (nyk. toimenpidealoite)
Läh. Työv:aan/Vv:aan/Suurv:aan jne. = lähetetty työväenasiainvaliokuntaan/valtiovarainvaliokuntaan/suurvaliokuntaan jne.
A.I/II/III jne., Liitteet IX = asiakirja löytyy asiakirjojen I/II/III jne. osasta tai liitteiden IX osasta

Nykyisen lainsäädäntöprosessin kulun voi kurkata täältä, kaikessa lyhykäisyydessään aiemmin homma on tainnut mennä seuraavasti: 1) lakiehdotus (hallituksen esitys tai lakialoite) esitellään eduskunnalle 2) ehdotus lähetetään sille valiokunnalle, jolle asia kuuluu, tarvittaessa valiokunta pyytää lausuntoa myös toiselta valiokunnalta (esim. valtiovarainvaliokunnalta tai perustuslakivaliokunnalta) 3) valiokunnan mietintö käsitellään eduskunnassa 4) asia lähetetään tarvittaessa suurelle valiokunnalle 5) suuren valiokunnan mietintö käsitellään 4/6) laki hyväksytään tai hylätään 5/7) äänestetään lepäämään jättämisestä. Tämän olen nyt siis päätellyt vain noita asiakirjoja selaamalla, joten jos tässä on joku virhe, kertokaa! Olen siis ymmärtänyt, että suureen valiokuntaan lähetettiin asioita, joista ei ollut tarpeeksi suurta yhteisymmärrystä, eli aika monia asioita. Käsittelyjäkin siis saattoi olla kolme nykyisen kahden sijaan. Myös lepäämäänjättämismenettely oli erilainen aiemmin, ja lain saattoi äänestää lepäämään vaalien yli nykyistä helpommin, mikä oli hyvä jarrutuskeino. Lisäksi tietysti nykyiseen tapaan asia raukeaa, jos ei sitä ehditä vaalikauden aikana käsitellä loppuun.

Pöytäkirjojen asialuettelosta (leikitään vaikka vuotta 1936) saattaa siis löytyä tämäntyyppinen litania (keksin tämän nyt ihan päästäni, koska ei nyt ole käsillä autenttista ritirimpsua, voisin päivittää tämän myöhemmin aidolla tekstinpätkällä): "Kansanvakuutus: Hall. es. n:o 26, ilm. Edk:lle 220. Läh. Kansanv:aan 300. Pp. 325. 1.K. 330. Läh. Suurv:aan. 350. 2.K. 562. 3.K. 786 A.I." Suomeksi tämä siis tarkoittaa, että hallitus on ilmoittanut eduskunnalle esityksen kansanvakuutuslaiksi (HE 26/1936) ja tästä löytyy merkintä pöytäkirjojen sivulla 220. Asia lähetetään kansanvakuutusvaliokuntaan sivulla 300. Asia on pantu pöydälle seuraavaan/johonkin toiseen istuntoon saakka sivulla 325. Ensimmäinen käsittely alkaa sivulla 330 jne. jne. ja lopuksi kerrotaan, että hallituksen esitys löytyy asiakirjojen ensimmäisestä osasta.

Asialuettelossa opastetaan myös oikeaan paikkaan, jos sattuu etsimään väärällä sanalla tai asiaa on käsitelty jonkun toisen asian yhteydessä, eli esim."Kansaneläke: – Ks. Kansanvakuutus". Ajoittain sieltä nousee esille myös tahattoman koomisia löydöksiä, tässä ote vuoden 1936 asialistasta: "Vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus: – Ks. Väkijuomat". Suomalainen sosiaalipolitiikka on hieno asia.

Asiakirjoista löytyvät siis hallitusten esitykset ja valiokuntien mietinnöt. Liitteistä puolestaan löytyvät kansanedustajien/eduskuntaryhmien aloitteet, eli laki-, toivomus- ja raha-asia-aloitteet. Pöytäkirjoista löytyvät eduskuntakeskustelut ja ylipäätään kaikki täysistuntojen pöytäkirjat.

Jostain syystä valtiopäivien asiakirjoissa ei ole luetteloa kansanedustajista eduskuntaryhmittäin, eikä puoluekantaa mainita missään yhteydessä (tai jos mainitaan, minullekin saa vinkata tästä tiedosta!), mikä tekee välillä keskustelujen seuraamisesta hankalaa. Eduskunnalla kuitenkin on verkossa edustajamatrikkeli, jonka avulla seuraaminen on vähän helpompaa (mutta vaatii tietysti internetyhteyden).

Mikäli halajat valiokunnista muutakin tietoa kuin vain mietintöjä, ei valtiopäivien asiakirjoista ole enää iloa, vaan sinun tulee kääntyä eduskunnan arkiston puoleen. Sieltä löytyvät itse mietintöjen lisäksi myös valiokuntien pöytäkirjat ja muu aineisto. Eduskunnan arkistosta löytyvät myös komiteoiden mietinnöt. Vaan jotta asia ei olisi liian yksinkertaista, komiteoiden pöytäkirjoja ei kuitenkaan eduskunnan arkistossa ole, vaan niitä löytyy useammassa paikassa. Osa komiteoiden aineistosta on kansallisarkistossa ja osaa säilytetään ao. ministeriössä.

Eduskuntaryhmien aineistot eivät ole julkishallinnon aineistoa, vaan puolueiden omaa. Eduskuntaryhmien pöytäkirjat ym. löytyvät siis kunkin puolueen arkisoista. Erilaisia ohjelmia kuitenkin onneksi löytyy ihan verkosta ja vieläpä todella helposti, nimittäin POHTIVA-tietokannasta. Edes joku asia on tehty helpoksi!

Tässä taisi olla suunnilleen kaikki, mitä olen toistaiseksi saanut selville. Toivottavasti säästän joltakulta edes vähän pähkäilyä!

Lähteiden löytämisestä, käytöstä ja lähestymisestä, osa 1

En tiedä mitä muissa yliopistoissa tai edes Helsingin yliopiston muissa historia-aineissa kerrotaan lähteistä ja niiden käytöstä, mutta ainakin HY:n yhteiskuntahistorian opiskelijoita ei mielestäni liiemmin evästetä tutkijan konkreettiseen työhön, eli lähteiden löytämiseen ja käyttöön tutkimuksen perustana. Ajattelinpa siis kirjoittaa siitä pari sanasta, jos vaikka hyvällä tuurilla säästäisin joltakulta sen yrityksen ja erehdyksen vaivan, jonka itse olen toistaiseksi nähnyt.

Aloitan kuitenkin siitä, mikä mielestäni meille on opetuksessa saatu hyvin jakeluun, eli lähteiden luonne ja rooli. Lähteet voidaan jakaa kahteen ryhmään: primääri- eli alkuperäislähteisiin ja sekundääri- eli toissijaisiin lähteisiin. Äkkipäätä voisi ajatella, että alkuperäislähteitä ovat mahdollisimman "käpälöimättömät" lähteet, eli esimerkiksi erilaiset asiakirjat, kirjeet, tiedotteet ja julistukset jne., ja toissijaisia sellaisia, jotka ovat käyttäneet näitä alkuperäislähteitä lähteinään. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, vaan riippuu täysin tutkimuskohteesta, mikä lähteen luonne on. Jos tutkitaan vaikkapa Saksan ja Suomen partiojärjestöjen suhteita 1960-luvuilla, alkuperäislähteinä tulisi käyttää em. järjestöjen omien arkistojen aineistoja, ja esimerkiksi Helsingin Sanomien kirjoitus aiheesta on toissijainen lähde. Vaan jos tutkitaan, miten Suomen lehdistö on uutisoinut Saksan ja Suomen partiojärjestöjen suhteista, sanomalehdet ovat alkuperäislähteitä. Selkeää!

Lähteiden rooli tutkijalle ja aikalaisille on täysin eri, ja tämä on erittäin tärkeää pitää mielessä. Metodikurssilla puhuttiin hienosti, miten lähde on jälki jostain, ja jäljestä tulee lähde vasta sitten, kun tutkija käyttää sitä lähteenä. Vaikka tämä kuulostaa joltain lapsille suunnatulta Hannu & Kerttu -henkiseltä pseudoteorialta, siinä tiivistyy se kaikki. Aineistoa – oli se sitten kirje, sanomalehtiuutinen tai julkishallinnon asiakirja – ei tuoteta historiantutkijoiden lähteeksi, vaan alkuperäistä tarkoitustaan varten (mistä se sitten myöhemmin on jälki). Tämä siis merkitsee myös sitä, että aineistosta itsestään ei lähtökohtaisesti löydä viitteitä laajemmasta kontekstista, sillä se on aineiston tuottajille ja mahdollisille vastaanottajille itsestään selvä. Siksi tutkijalla on vastuu perehtyä aikalaiskontekstiin mahdollisimman hyvin, että hän ymmärtää varmasti, mistä (kaikesta) lähteessä on kyse, eikä tulkitse sitä väärin.

Siksi olen itse päätynyt siihen, että perehdyn alkuperäisaineistoon vasta viimeiseksi ja tutustun ensin tutkimuskirjallisuuteen ja muuhun toissijaiseen aineistoon. Luulin, että minulla on tässä vähän nurinkurinen ote ottaessani käsittelyyn tärkeimmän aineistoni vasta viimeisenä, jolloin en välttämättä lähesty niitä "tyhjällä mielellä". Pieneksi yllätyksekseni sain tästä kuitenkin kiitosta THPTS:n seminaarissa, sillä kuulemma usein opiskelijat ryntäävät ensimmäiseksi alkuperäisaineiston kimppuun, eivätkä oikeastaan tiedä mitä siitä etsivät tai mitä sillä tekisivät. Muistaakseni vähän samalla tavalla tein itsekin kandin kanssa, mutta näköjään tämä nykyinen tapani on ihan suosittelemisen arvoinen.

Lopettelen osan 1 tähän ja jatkan seuraavassa osassa siitä, mistä niitä lähteitä sitten löytää ja miten niitä käytetään (lähinnä oman aiheeni näkökulmasta). Jätän teidät odottamaan jännityksellä.