Ohi on, ohi on tämä farssimme!

Ihmeiden aika ei ole ohi! Sain graduni ihan oikeasti valmiiksi, ja jopa etuajassa!

Tapasin ohjaajani viikko sitten (30.11.) ja sain graduni takaisin esitarkastuksesta. Herr Professor ei ole suoranaisesti mitään ylistyksen sanoja latelevaa tyyppiä, joten täytyy aina vähän yrittää tulkita että ollaanko menossa metsään vai metsän vierestä. Kommentoi kuitenkin, että ”nythän tässä on sitä mistä viimeksi puhuttiin, eli sitä omaa”, minkä tulkitsin olevan hyvä asia. Minun ei kuulemma myöskään kannattanut säikähtää merkintöjä, vaan ne olivat enemmänkin nyanssien viilailua eikä mitään isoja muutoksia. Huh.

Metodia (eli polkuriippuvuutta) olisi saanut tuoda vieläkin selkeämmin esille, proffa mainitsi että nykyään on kuuminta hottia painottaa vähittäistä ja hienovaraisempaa muutosta. En kuitenkaan ehdi kirjoittaa koko tekstiä uudestaan, kun oma näkökulmani on ennemminkin ollut niiden kontingenttien tapahtumien ja kriittisten käännekohtien tunnistamisessa ja esiin tuomisessa. Ilmeisesti ihan kelvollinen ratkaisu oli, että ilmaisen johdannossa selvemmin ottaneeni juuri tämän tavoitteekseni.

Tällä viikolla aloin sitten käydä ohjaajan (käsittämättömällä käsialalla kirjoitettuja) kommentteja läpi. Johdanto on ihan selvästi se minun Akilleen kantapääni, voi itku sentään... Melkein iski jo epätoivo sen kanssa jumpatessa. Koko ajan nousee esille jotain, mitä mun pitäisi muotoilla eri tavalla tai ympätä mukaan vielä yksi näkökulma tai jotain muuta, mihin menee aikaa ja hermoja. Vähän hirvitti, että vielä tässä vaiheessa pitää ruveta etsimään vielä lisää lähteitä (kirjallisuusluetteloni on kuudetta sivua pitkä), mutta onneksi olen näköjään jo harjaantunut aika hyväksi rusinat pullasta -lukijaksi, eikä siihen sitten kuitenkaan mennyt ihan hirveästi aikaa.

Muut kommentit tosiaan olivat proffan lupauksen mukaan lähinnä nyanssien hiomista tai teknistä viilausta (tyyliin ”lisää arkiston nimi aina arkistoviitteen perään”), ja loppugradun läpi käyminen sujui hämmästyttävän sutjakasti. Päätin siis palauttaa gradun jo perjantaina, eli eilen. Olisin varmasti voinut vielä lukea sitä läpi ja varsinkin yrittää vielä tiivistää ilmaisua paikoitellen (siitä tuli nyt 126-sivuinen, eli olisi ollut hyvä saada sivuja pois), mutta jotenkin vaan iski sellainen ”tämä on nyt tässä” -fiilis. En varsinaisesti lukenut sitä edes kokonaisuutena kunnolla läpi, selasin vain läpi että näyttää jotenkin järkevältä – ei siinä nyt VOI olla enää mitään ihan hirvittäviä, arvosanaan vaikuttavia mokia. Näin ainakin haluan uskoa. Mitään isompia muutoksia en enää olisi jaksanut tai ehtinyt tehdä, joten se sai luvan olla sillä hyvä.

Kävin siis eilen vielä Eduskunnan kirjastolla tsekkaamassa yhden komiteanmietinnön sivunumerot. Sen tehtyäni tallensin tiedoston pdf:nä ja eikun tuuppaamaan Heldaan. Täytyy myöntää, että vaikka muuten olin jopa yllättävän seesteinen koko eilisen päivän, Heldaan lataamisen aikana sydän jyskytti ja posket punotti. The point of no return.

Siitä sitten Aleksandriaan tulostamaan, mitä varten olin vielä erikseen pyytänyt korotusta tulostuskiintiöön. Mutta kas vain, tulostaminen sujui täysin ongelmitta. Gradu pitää siis jättää paperisena kopiona, kahtena kappaleena. Kumpikin meni kuin vettä vain. Kiitos, gradujumalat. Sitten vain gradutulosteet kainalossa opintotoimistoon, ja sinne jäivät.

Koko kotimatkan ja aika kauan aikaa sen jälkeenkin hymyilin kuin idiootti (myönnetään, hymyilen nytkin). Ei kyllä merkkiäkään mistään tyhjyydestä tai apeudesta, on vain tosi voittajaolo, kaikkensa antanut fiilis – jos ei tämä riitä niin ei voi mitään. Pakko kyllä lausua kiitoksen sanat Pauli Kettuselle vaativasta, mutta hyvästä ohjauksesta. Toiset kiitokset lähtevät Jussi Vauhkoselle, jonka kannustavat kommentit olivat todella arvokas motivaatiobuusti. I did it! Vähän outoa kyllä, kun nyt ei olekaan mitään, mitä olisi pakko tehdä kaiket viikonloput – voi tehdä ihan mitä haluaa. Miellyttävää vaihtelua.

Tiistaina oli mun osalta viimeinen graduseminaari-istunto, eli nämä opinnot olivat sitten tässä. Nyt vain graduarvostelua jännäämään ja pää edellä byrokratian rattaisiin! Tammi- tai helmikuussa olen sitten VTM. Ja toukokuussa pitäisi varmaan sitten jättää hakemus jatko-opiskelijaksi, pitää siis alkaa miettiä tutkimussuunnitelmaa... :)

En vielä jätä tätä blogia, vaan raportoin gradun loppuprosessistakin. 16.1.2013 saan arvostelun nähtäville, palaan viimeistään silloin itkemään/iloitsemaan tänne. Ja on minulla vielä joitakin arkistojen aarteita jemmassa...