tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ihmeitä tapahtuu

Gradu on aika pitkälti valmis :-o

En kyllä vielä kuukausikaan sitten olisi uskonut, että ihan oikeasti saan gradun ajallaan tehtyä. Kaikki muut alkuperäisen aikataulun dedikset kyllä menivät ihan miten sattuu, mutta 14.6. sain kuin sainkin valmiiksi viimeisen varsinaisen luvun. Jäljelle jäi vielä johtopäätösluku, jonka kirjoitin loppuun sunnuntaina, ja huomenna pitää vielä tarkistaa pari juttua arkistolla ja kirjoittaa sen pohjalta ehkä sivu tai pari.

Jotenkin hassu olo, en ihan tajua että se on oikeasti nyt tehty. Ehkä en oikein osaa vielä ajatellakaan sen olevan valmis, kun huomenna on vielä vikat raapustukset, mutta aika pientä se on verrattuna koko graduun, puhumattakaan 6 vuoden opintorupeamaan.

Tämän graduprosessin aikana kyllä sain vahvistusta käsitykselleni siitä, mikä on mulle ominaisin tapa tehdä tällaisia projekteja. Ekat kuukaudet menevät tosi verkkaisesti ja sulatellen, ehkä jopa vähän vastentahtoisesti, koska tiedon keruu ja järjestely on kyllä tosi pitkäpiimäistä hommaa, ei siitä vaan mihinkään pääse. Mutta tämä loppuaika onkin sitten sitäkin inspiroivampaa ja intensiivisempää! Sain viimeisen kahden–kolmen viikon aikana varmaan enemmän aikaan kuin koko kuluvana vuonna ennen sitä. Ei tuollaista tahtia kyllä kovin paljon pidempään olisi jaksanut, mutta jotenkin kun vaihde menee silmään niin kirjoittaminen menee melkein omalla painollaan.

En kyllä ole vielä uskaltanut lukea edes pintapuolisesti gradua kokonaisuutena, enkä varmaan vielä hetkeen luekaan. Olen vielä liian uppeluksissa koko hommassa, että osaisin arvioida sitä oikealla tavalla kriittisesti, mutta josko muutaman viikon tauon jälkeen ei olisi enää niin sokea tekstilleen.

Toistaiseksi ainakin fiilis on vielä hyvä! Tuntuu, että sain aikaseksi ihan koherentin kokonaisuuden, ja olen tyytyväinen aiempaan päätökseeni jättää eduskuntaryhmien sisäinen työskentely tarkasteluni ulkopuolelle. Sivuja tuli näinkin yli 120 (lopullinen sivumäärä on varmaankin n. 125 + lähdeluettelo), joten ei tuota pakettia olisi ihan hirveästi ollut varaa paisuttaakaan. Vielä ei uskalla ihan mahdottomia iloita (muusta kuin siitä, että homma on nyt pitkälti valmis), ennen kuin olen kuullut proffan tuomion. Tapaaminen on buukattu elokuun alkuun, joten silloin sitten selviää kuinka paljon gradua pitää vielä rempata :)

Ah, huominen minirutistus vielä ja sitten voinkin hyvällä omallatunnolla vähän lomailla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti