maanantai 9. huhtikuuta 2012

Saako historian kanssa jossitella?

Edellisessä kirjoituksessani hehkutin ahaa-elämystäni, joka nyt näin muutaman päivän pureskelun jälkeen ei enää tunnu niin järisyttävältä. Asia kuitenkin mietityttää vielä, joten tokkopa tästä kirjoittamisesta haittaakaan on.

Vieläkin kaukaisemmassa tekstissäni historioitsijan liikkumavarasta olen kirjoittanut: "– – 'voittajien historia' on yleisesti vieroksuttua. Tästäkään huolimatta ei edelleenkään ole suotavaa jossitella, samalla kun determinismi ja teleologiakin ovat historioitsijan helmasyntejä. Pitää siis tiedostaa muukin kuin vain tapahtunut menneisyys, mutta sen tutkimista ei kuitenkaan pidetä järin tieteellisenä lähestymistapana."

Palasin puolivahingossa tähän teemaan, kun lueskelin eri mielenkiintoista teosta Entäs jos... Lisää vaihtoehtoista historiaa. Kirjassa Olli Kangas pohtii, miten Suomen sosiaaliturvan olisi käynyt, jos maalaisliitolla ei olisi ollut niin vahvaa asemaa 1950–60-luvuilla, ja Mari K. Niemi ja Markku Jokisipilä (kirjan toimittajat) pohtivat yleisemmin jossittelun virkaa.

Niemi ja Jokisipilä aloittavat: "Vaikka jossittelulle onkin keksitty hieno sivistyssanavastine, kontrafaktuaalinen päättely, pitävät monet ammattihistorioitsijat sitä pelkkänä ajanvietteenä, viihdyttävänä mutta historiatieteen kannalta auttamattoman hyödyttömänä ja epätieteellisenä puuhana. Sellaisiakin tutkijoita löytyy, joista se on suorastaan vahingollista. Historia itsessään – sellaisena kuin se tapahtui – on jo aivan riittävän haastava tutkimuskohde; miksi siis hankaloittaa sitä entisestään pohtimalla, mitä tämä tai tuo vaihtoehtoinen skenaario olisi tuonut tullessaan?"

Havahduin tästä ja Kankaan artikkelista siihen, että jossittelu on historia-ajattelussani yllättävänkin läsnä. Oman tutkielmani yksi tärkeimmistä metodeista/teorioista on polkuriippuvuus*. Koska kyseessä on puhtaasti laadullinen tutkimus, metodinikaan eivät voi olla kvantitatiivisen eksakteja, vaan teoriat ja metodit ovat pikemminkin ajattelua ohjaavia apuvälineitä. Huomasin, että oma tapani hahmottaa polkujen alkuja ja kriittisiä käännekohtia on nimenomaan jossittelun kautta: jos minulle tulee mieleen pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos tilanne olisikin ollut toinen, kyseessä tuskin on triviaali tapahtuma. Yleensä seuraava ajatus on pohdintaa tapahtuneen syistä, mikä taas johdattaa miettimään tilanteen laajempia taustoja. Näin kuin huomaamattaan tulee kuljettua polkua takaperin uusien käännekohtien äärelle.

Miltäköhän Suomen sosiaaliturvan kehitys olisi näyttänyt, jos torpparilain (1918) ja maanlunastuslain (1922) myötä uudet pienviljelijät eivät olisi omaksuneet niin voimakasta pienviljelijäidentiteettiä? Useimmat heistä kuitenkin työskentelivät edelleen ansiotyössä maa- ja metsätaloudessa tilansa ulkopuolella, joten periaatteessa heillä olisi yhtä hyvin voinut olla työläisidentiteettikin, kuten monessa muussa maassa asian laita olikin. Mitä jos sosiaalidemokraatit olisivat ajaneet teollisuustyöväestön asian sijaan selvemmin maa- ja metsätaloustyöväestön, joka oli selvä enemmistö aina 1950-luvulle saakka? Olisiko maalaisliitolla ja SDP:llä silloin ollut paremmat edellytykset yhteistyöhön, kuten muissa Pohjoismaissa, vai olisivatko ne vain entistä verisemmin kilpailleet keskenään samasta äänestäjäkunnasta? Mitä jos Suomen ei olisi täytynyt toisen maailmansodan jälkeen pitkittää maan agraarisuutta massiivisen asutusprojektin myötä? Miltä Suomen eläketurvajärjestelmä näyttäisi, jos vuoden 1956 yleislakolta oltaisiin vältytty ja kansaneläkeuudistuksessa ei oltaisi poistettu ansiosidonnaisuutta?

Mielestäni olennaisia kysymyksiä, mutta ovatko ne epätieteellisiä, koska en tule koskaan saamaan niihin vastausta?



*) Lainaan itseäni tutkimussuunnitelmasta: Polkuriippuvuus tarkoittaa laveasti käsitettynä sitä, että "historialla on väliä" – asiat eivät tapahdu missään menneisyydettömässä tyhjiössä, vaan edeltävillä tapahtumilla on vaikutusta tuleviin tapahtumiin. Näin ymmärrettynä se on siis melko tautologinen teoria ja siten varsin vaikeasti sovellettavissa mihinkään, sillä se pätee kaikkeen. Se toimiikin ehkä paremmin jonkinlaisena tausta-ajatuksena. Polkuriippuvuutta voidaan kuitenkin käyttää myös kohdennetummin etenkin instituutioiden historian tutkimuksessa. Siinä on kyse kontingenteista tapahtumista, joista kriittisissä käännekohdissa seuraa tapahtumaketju tai institutionaalinen rakenne, joka määrittää vahvasti tulevia tapahtumia. Tämä saattaa kuulostaa deterministiseltä, mutta sitä se nimenomaan ei ole: kontingentit tapahtumat ovat sattumanvaraisia tapahtumia, ja kriittisillä käännekohdilla tarkoitetaan tienhaaroja, joissa olisi valittavissa monia eri suuntia. Kun päätös suunnasta on tehty, se kylläkin määrittää tulevia tapahtumia, mitä kutsutaan "itseään vahvistaviksi sekvensseiksi". Itseään vahvistavat sekvenssit muodostavat polkuriippuvuuden ytimen. Ne tekevät suunnan muuttamisesta myöhemmin erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta, mistä saattavat ajan saatossa olla seurauksena anakronistiset ja/tai tehottomat instituutiot.

6 kommenttia:

  1. Kamalasti sivistyssanoja tuossa lainauksessa :p Onko pakko käyttää "sekvenssiä"? Ja eikö "kontingenteille", "tautologiselle" ja "anakronistiselle" ole ihan hyvät selkokielisetkin vaihtoehdot? Vai onko niissä jotain nyanssieroja joiden takia on ihan pakko käyttää kapulakieltä?

    VastaaPoista
  2. Käsitteitä "itseään vahvistavat sekvenssit" ja "kontingentti" käytetään sellaisenaan siinä suomenkielisessä historiateorian teoksessa (Juho Saari (toim.): Historiallinen käänne), jota olen käyttänyt lähteenä, joten en uskalla liiaksi siitä poiketakaan :) Yrjö Mattila puolestaan kirjoittaa väikkärissään (Suuria käännekohtia vai tasaista kehitystä? Tutkimus Suomen terveydenhuollon suuntaviivoista) "itseään vahvistavista ja positiivisista palauteprosesseista poliittisissa
    järjestelmissä", eli en tiedä onko tuo sen selkeämpi... Englanninkielisistä alkuperäislähteistä ei oikein tässä yhteydessä ole iloa, suomennettu James Mahoneyn käsite on siis "reactive sequences".

    Ehkä sekvenssistä voisi käyttää jakso tai tapahtumaketju, mutta pitäisi ensin varmistaa, onko tuo sekvenssi jo vakiintunut suomenkieliseen käsitteeseen.

    Tautologiselle tai anakronistiselle ei käsittääkseni suomenkielisiä vastineita olekaan? Tai ei ainakaan tule mieleen.

    Kontingenttikin on hankala – tuossa lainauksessahan olen avannut sen merkitystä sattumanvaraisuutena, mutta en ole siihen ihan tyytyväinen. Englannin sana contingent tarkoittaa myös epävarmaa, mahdollista, ehdollista, satunnaista jne. eli pelkkä sattumanvaraisuus ei mielestäni tavoita sanan merkitystä. Noista sanoista mahdollinen on lähimpänä sitä, mitä kontingentilla tässä yhteydessä haetaan, mutta kun joku vaihtoehdoista toteutuu, on jo aika ilmeistä että se on mahdollinen :) Sattumanvaraisuudesta tulee liian umpimähkäinen vaikutelma, koska siitä ei kuitenkaan ole kyse. Jos keksit millä kontingentin voi korvata niin saa ilman muuta ehdottaa. Mitä selkokielisempää, sen parempi.

    VastaaPoista
  3. Niin, jakso tai tapahtumaketju olisi paljon selkeämpi. Minusta tuossa yhteydessä tautologian sijaan voisi sanoa "itsestään selvä", eihän se nyt tautologinen oikeastaan ole?

    Eikös tuossa yhteydessä "anakronistiset" sijaan voisi sanoa "aikaan huonosti sopivat" tms? Eikö anakronistinen tarkoita ennemminkin tulkinnan tai kuvauksen piirrettä, eikä konkreettista väärään aikaan jämähtämistä kuten tuossa sinun tekstissäsi?

    Kontingentin sijaan voisi tuossa mielestäni puhua aivan hyvin "mahdollisista tapahtumista", ja alempana: "ei ole: nämä tapahtumat ovat..."

    Mitä enemmän on itse kirjoittanut tieteellistä tekstiä, sitä enemmän on yrittänyt karsia turhia sivistyssanoja ja teknisiä termejä pois. Niihin sortuu niin pirun helposti ja usein turhaan.

    VastaaPoista
  4. Minäkin puollan mahdollisimman selkokielistä tekstiä, mutta täytyy kuitenkin ottaa huomioon sanojen monimerkityksisyys ja sävyt, sekä tietysti myös ala. Selkokielisyydessä ei ole mieltä, jos alkuperäinen tai tavoiteltu merkitys vääristyy sen kautta.

    Esimerkiksi historia-alalla anakronismi on hyvin olennainen ja vakiintunut käsite, jota ei (yleensä) tavata "suomentaa", varsinkaan kun siihen yleensä tarvitaan useampia sanoja tai jopa lauseita. Eiköhän fysiikassakin löydy vastaavia esimerkkejä pilvin pimein, jos vähän mietit – ne vain eivät sattuneesta syystä enää tunnu vierailta. Mitä merkitykseen tulee, anakronismi/anakronistinen tarkoittaa montaa asiaa, mikä entisestään vaikeuttaa muiden käsitteiden käyttöä. Lyhyesti se tarkoittaa jonkin seikan sijoittamista tai sijoittumista väärään aikaan. Esimerkiksi kännykkä 1920-luvulla sijoittuvassa elokuvassa olisi anakronismi. Se voi myös olla tutkijan väärä lähestymistapa: 1500-luvun valtioita ei tule tutkia modernien kansallisvaltioiden näkökulmasta. Lisäksi se voi olla juurikin väärään aikaan jämähtämistä, kuten minun tekstissäni – jotain joka on aikansa elänyt eikä enää syystä tai toisesta istu tarkasteltuun ajankuvaan. Joku voisi esimerkiksi väittää, että Nato on anakronistinen instituutio, sillä kylmä sota oli ja meni jo.

    Tautologiakin tarkoittaa paitsi turhaa toistoa retoriikassa, myös väittämää, joka on kaikissa tapauksissa tosi. Tässäkin tapauksessa siis hieman eri asia kuin itsestään selvä, vaikka molemmat kyllä tuohon yhteyteen käyvät, ja voisin kyllä miettiä virkkeen muuttamista.

    Kuten mainitsin, englannin contingent tarkoittaa muutakin kuin pelkästään jotakin sen osasynonyymeistä, ja polkuriippuvuudessa mielestäni kaikki mainitut sävytovat olennaisia. Mielestäni "mahdollinen" ja "sattumanvarainen" eivät kumpikaan yksinään ole oikeita käännöksiä, enkä usko sen olleen täysin laiskuutta tai sattumaa, ettei käsitteelle sen suomenkielisempää käännöstä ole. Tulen siis jatkossakin käyttämään sanaa kontingentti sen rumuudesta huolimatta ja tyytyä avaamaan omin sanoin käsitettä, kunnes joku keksii sille käännöksen, joka on aito synonyymi eikä jotain sinnepäin. Omin päin en kyllä uskalla jo käytettyjä käsitteitä alkaa väännellä ja suomennella, sillä siinä on pahimmillaan riskinä väärin ymmärretyksi tuleminen.

    VastaaPoista
  5. Juu tottakai fysiikassa on ihan kamalasti teknistä termistöä ja itsekin niitä käytän viljalti. Varmaan vaan on omaa biasta, että ajattelee historiasta voisi kirjoittaa jotenkin suoremmin. Onneksi kirjoitan englanniksi niin ei tarvitse suorakäännettyjä termejä varoa, kamalia :)

    Mutta kyllä fysiikastakin voi kirjoittaa selkeästi ja yksinkertaisesti, se on vaan ihan hemmetin paljon vaikeampaa. Katsotaan josko joskus intoutuisi kirjoittamaan kirjan, eka lehtijuttu tuli tuossa väsättyä (ei tosin tutkimuksesta) ja nyt lyhennelmä menossa Yliopistoon :)

    VastaaPoista
  6. Ehdinkin jo toisaalla todeta, että historiasta on onneksi pääsääntöisesti varsin helppo kirjoittaa selkokielisesti. Olenkin usein huokaissut kiitollisuudesta, etten ole esimerkiksi oikeustieteellisellä alalla :D Jo änkyräpostmodernistiset (tai ehkä varsinkin ne) käsitteet saavat karvani nousemaan pystyyn, enkä todellakaan pidä "hienon kuuloisia" sanoja itseisarvona vaan lähinnä toisinpäin.

    Mutta kuten niin monella alalla, tuo teoria taitaa käsitteiltään olla sitä kaikkein haastavinta osuutta selkokielisyyden kannalta. Kun yritetään puhua abstrakteista asioista, joiden yleisö ainakin Suomessa on kohtalaisen pieni, selkokielisyydestä taitaa joutua lipsumaan merkityksen muuttumattomuuden nimissä. Tämä ei tietenkään ole mikään ihanteellinen tilanne eikä ainakaan helpota niiden abstraktien asioiden välitöntä ymmärtämistä, mutta ainakaan itselläni ei mielikuvitus ja sanavarasto ole riittänyt tarpeeksi hyviä käännöksiä kehittelemään. Toivottavasti sellaisia kuitenkin jossain vaiheessa tulee :)

    VastaaPoista